Joulun tunnelmia Tbilisissä

 Pyhä Yrjö on saanut ympärilleen joulukuusen. Huomaa kaupungintalon edessä Ukrainan lippu polittisena kannanottona. 

Joulu tuli vähän yllättäen maahan jossa sitä vietetään vasta tammikuussa. Jouluvaloja katukuvaan alkoi ilmestyä vasta joulun alussa. Jokaisena yönä oli katukuvaan ilmestynyt jotain uutta. Eräänä yönä törmäsin vieläpä paikalliseen joulupukkiin, Tavlis Babuaan, valkopartaan, joka pukeutuu perinteiseen valkoiseen villaviittaan. Ennen joulua oli vielä muutto uuteen kämppään kaupungin toiselle puolelle, lähelle keskustaa. Täytyy myöntää että edellinen asuinpaikka Moskow Avenuella oli sympaattisempi maalaistunnelmineen, mutta uusi asuinpaikka on kulkemisten kannalta käytännöllisempi. Ja asunto on kiva ja kaunis. Vaikkakin sisällä on kylmä ja lämmin vesi on tuurin varassa, kuten kaikissa asunnoissa täällä. Ulkonakin kylmä : / Luntakin on tullut välillä ja lämpötilat ovat pakkasen puolella.

Asuinpaikkani "cocacolastan" vilisi punapukuisia autoissaan. Kyseisen firman jouluparaateja ja kaikkea on nähty. 

Maisemia uudessa paikassa.

Joulu tuli ja kutsuin ihmisiä lämmittämään asuntoa. Vietettiin ihana lämmin jouluaattoilta ystävien kanssa. Hassua vaikka muuten ei joulua tai suomalaisia asioita ole paljoa kaivannut, juuri riisipuuro, suomalaiset laulut ja kanelin tuoksu tekivät hyvän olon ja joulun tunnelman.

Joulukuusimarkkinat ja joulupöytä. Otin oman kuusen, "cicilakin".

Georgian hyinen talvi sai kaipaamaan vaihtelua ja lomailua jossain etelämpänä. Lähdin siis vietämään pientä uudenvuodenlomaa Iraniin.

Georgialaisista, kaukasialaisista ja vähän opinnoistakin

Kun olin lähdössä tänne, sain kuulla tuttavilta huolestuneita kommentteja: Eikö siellä ole vaarallista, eikö siellä ollut äsken sota? Venäläisiltä tuttavilta sain kuulla varoituksia: Siellä on vaarallista, kaukaisalaiset ovat erilaisia kuin me.

Suomalaisille ja venäläisille ystäville voin kertoa, että täällä on kaikki hyvin. Tbilisi on miljoonan asukkaan kaupungiksi ihmeen rauhallinen. Olin varoitusten takia kieltämättä hieman huolissani että mitenkähän täällä käy. Yhteenkään uhkaavaan tilanteesen en ole silti törmännyt. Kaupungilla liikkuessa, edes yksin yöaikaan, ei ole sellaista tunnetta että pitäisi pelätä. Kukaan ei edes huutele perään, vaan annetaan olla rauhassa. Sitä osaan kyllä arvostaa. Ei tämä ole Turkki tai Marokko, missä kuulemma osataan olla mahdottomia. Ihmiset ovat ystävällisiä ja lämpimiä, mutta eivät tunkeilevia. Asun kaupungin laidalla, tavallisten ihmisten asuinalueella. Alueella, mihin Moskovankatu päättyy, alueella, joka on paikallisten mielestä vähän sellaista huonompaa asuinaluetta. Koskaan en ole kohdannut yhtään epämääräistä tilannetta, en yhtään uhkaavaa ihmistä. Täällä on turvallisempaa kuin Oulun Rajakylässä tai Toppilassa, leppoisampaa kuin Pietarin lähiöissä.

En osannut pelätä venäjälläkään, mutta kyllä (ja valitettavasti) siellä on usein epämääräisempää kuin täällä. Ehkä se johtuu humalaisista, narkomaaneista tai kaukasialaisista vähemmistöistä, kuten venäläiset ystäväni sanoisivat. He lienevät oikeassa. Täällä ei ole sellaista ryhmää joka aiheuttaisi jatkuvia ongelmia ja konflikteja. Ei kadunmiehelle. Tuntuu, että Oulussa, puhumattakaan Helsingistä, on vaarallisempaa kuin täällä. Ainakin viattomalle sivulliselle tämä näyttäytyy normaalina maana. Suurin osa georgialaista on enemmän ja vähemmän hartaita ortodokseja, jotka yrittävät elää niinkuin kunnon ihmiset.

Ja kyllä, täällä on sittenkin niitä kaukasialaisia vähemmistöjä: tsetseenejä, inguuseja, abhaaseja, svaaneja, osseetteja. Täällä on islaminuskoisia, juutalaisia. Afrikkalaisia, venäläisiä, aasialaisia, eurooppalaisia. Täällä on pakolaisia pohjoisesta ja etelästä. Täällä on kerjääviä romaneja. Varmasti täällä on myös omat ongelmansa, mutta vielä en tiedä niistä paljon mitään.

                                                        Ilja State University, opinahjoni

Luentokaverini ovat suurilta osin tsetseenejä. Heidän kanssaan tulee juttuun, sillä meillä on yhteinen kieli, venäjä. Luennolla, jolla käsitellään Pohjois-Kaukasuksen ajankohtaista tilannetta, on upea mahdollisuus kuulla paikallisten ihmisten näkemyksiä, heidän näkökulmaansa, niitä asioita mitä länsi- tai venäjän mediassa ei kerrota. Olen iloinen mahdollisuudesta.

Minulta on kyselty usein mitä oikein opiskelen. "Kaukasus-opintoja". Kaukasuksen kansoja, kulttuuria, politiikkaa. Kursseina on "Ajankohtainen tilanne pohjois-kaukasuksella", "Post-Soviet Memory", "Kaukasuksen kansat ja luonto", sekä georgian kielen alkeet. 

Reissailua Prometheuksen luolissa ja Kazbegin vuorilla

Ystäväni Tero saapui Suomesta vieraaksi tänne. On vähän reissailtu :)

Tämä maa on niin täynnä ihmeitä, että on turha kuvitellakaan näkevänsä kaikkea. Jokaisen reissun jälkeen tulee mieleen valtavasti paikkoja jotka vielä haluaisi nähdä. Tämä on pieni maa, mutta historia on pitkä ja luonto ihmeellinen. Siksi oli hirveän vaikeaa valita minne mennä.

Reilu viikko sitten olimme reissussa Imeretin maakunnassa, jonka keskuspaikka on Kutaisi. Siellä käytiin ehkä uskomattomimmassa paikassa jonka olen nähnyt: Prometheuksen luolassa. Tarun mukaan Prometheus oli täällä kahlittuna hänen varastettuaan tulen jumalilta. Ei hassumpi paikka viettää vuosikymmeniä. Luola on tippukiviluola, ja aivan uskomaton ja mielikuvitusta ruokkiva paikka. 

Kävimme myös Sataplian luonnonsuojelualueella, jossa on mehiläisten asuttama kallio, dinosaurusten jälkiä ja toinen tippukiviluola.

Viime viikonloppuna puolestaan matkasimme pohjoisrajalle Kazbegiin. kaukasus-vuorten toisella puolella onkin jo Tsetsenia. Vuoriin ei vain voi kyllästyä. Kävelimme pitkän matkan ylöspäin n. 2900 metrin korkeuteen katsomaan Kazbeg-vuorta, joka on seudun korkein huippu (5047m). Niin korkealla on jo oikeasti aika raskasta nousta ylöspäin. Maisemat ovat ihan käsittämättömän upeat. Tapasimme vuorikiipeilijän, joka oli yrittämässä seuraavanan päivänä huipulle. Me tyydyimme syömään eväitä ja ihailemaan alempaa huippua. Tännekin on kuulemma ollut Prometheus kahlittuna. Kuka tietää kumpi on oikea paikka? Paluumatkalla liftasimme Tbilisiläisten uusrikkaiden kyytiin ja nautimme kerrankin englanninkielisestä keskustelusta.

Siinä se nyt on. Kazbeg-huippu.

Georgialaisen tanssin tunnilla

Aloitin georgialaisen kansantanssin opiskelun muutamia viikkoja sitten tanssitunneilla. Nyt kun kolme viikkoa on reeniä takana, alkaa viimein tuntua että tästä voi vielä tulla jotain. Eurooppalaisia historiallisia tansseja harrastaneena tanssikykyjen pitäisi olla kohtalaiset. Mutta oikeastaan olen ollut yllättynyt, kuinka vaikeaa tämä on. Näitä ei opetella kahta, edes yhtä tunnissa. Tähän mennessä läpi on käyty kaksi tanssia, hyvin ei mene vielä kumpikaan. Mutta se näyttää niin helpolta! Ja ne kädet, en ole tottunut liikuttamaan käsiä ja jalkoja samaan aikaan.

Vielä minä opin, siitä olen aivan varma. Vähän lohduttaa se, että muutkaan kursseilla kävijät eivät sitenkään ole sen parempia, vaikka heillä voisi olla tanssi veressä. Mikä muuten on näissä kansantansseissa mahtavaa, on se, että niitä tanssitaan täällä oikeasti. nyt olemme opetelleen häätanssia, mikä on meidän häävalssimme vastine. Kuulemma georgialaisia tansseja tanssitaan myös juhlissa, jopa diskoissa jos hyvin käy.

Ja ne puvut, oh ah! Tekisi mieli alkaa ommella itselleni tanssipukua. Täytyy silti myöntää, että vielä enemmän tykkään miesten puvuista... kamelinkarvaperuukeista ja miekoista....

Yrittää tehdä kaupungista kotia

Reilu kaksi viikkoa on kulunut, ja kai pian voi sanoa kotiutuneensa tänne. Ainakin yritys on kova. Tulin tänne opiskelelemaan, mutta opintojen aloitus on vielä .... vaiheessa. Muutamia mielenkiintoisia kursseja olen onnistunut löytämään, mutta kaikki kurssit eivät ole vielä edes alkaneet. Etenkin odotan alkavaksi georgian kielen kurssia, mikä meille on luvattu. Toivon tosiaan että se tulee, sillä jokainen päivä hävettää vähän enemmän ettei osaa paikallista kieltä eikä pysty lukemaan edes katukylttejä.

Opintojen ollessa sekavaa, ilahduttaa kovasti että onnistuin pääsemään georgialaisen tanssin kurssille. Vaikka muka harrastan historiallista tanssia, ei tämä erilaisen tanssityylin oppiminen olekaan niin yksinkertaista kuin luulisi. Ja ne kädet... miten vaikeaa voikaan olla pitää käsiä tanssiessa kauniisti? Mutta ehkäpä nyt kun reenaa kaksi kertaa viikossa, ehdin jotain oppiakin. Toivottavasti.

Kotitalo. Pelottaa ripustaa pyykkejä seitsemännessä kerroksessa.

"ystävyyden silta" ja presidentin palatsi. Viikonloppuna meni presidentti vaihtoon.

Ihmiset tässä kaupungissa, maassa ja maanosassa ovat ystävällisiä ja lämpimiä. Kieltämättä olin hieman huolissani että mitähän tästä tulee, sillä maa, kulttuuri ja kaikki on minulle aivan vierasta. Ja miten pärjätä näiden "kuumien" etelän ihmisten kanssa? Nyt uskallan jo sanoa, että ihmiset ovat olleet positiivinen yllätys. Nämä ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin!

Syksy on täällä vielä lämmin, ja olen yrittänyt ottaa siitä kaiken irti. Olen reissaillut maaseudulle ja käväisin tuossa naapurimaa Armeniassakin päivänä muutamana. Kirjoittelen siitä sitten myöhemmin kunhan saan kuvia käsiini. Ensi viikonloppuna on puolestaan luvassa vaellusta vuoristossa.

Kissoja, kissoja kaikkialla! Kokoajan tekee mieli tuoda muutama kadulta kotiin. 

Ensikosketus Tbilisiin = თბილისი !

Nyt se on käsillä: uusi seikkailu, Georgia ja Kaukasus.

Kaksi päivää takana ja olen ehtinyt tutustua kämpikseeni Nuppuun, asuinalueeseemme ja Tbilisin keskustan nähtävyyksiin. Lyhyesti: täällä on lämmin (+20'c), kaunista ja toistaiseksi tapaamani ihmiset mukavia. Asun lähiössä keskustan ulkopuolella, matkaa yliopistolle bussilla kertyy puolisen tuntia. Vuokraemäntä Nana on ihana ja korvaamaton.

Aika on kulunut rutiinien luomisessa. mitä tehdä, mitä syödä, mistä löytää ruokaa ja tarvikkeita? Dieetti koostuu toistaiseksi herkuista: päärynöistä, mandariineista, pähkinöistä, viinistä, kefiristä, granaattiomenamehusta ja paikallisesta pikaruuasta: hatsapureista ja khinkaleista.

Olen haaveillut siitä, että kun suomessa päivät pimenevät ja kylmenevät, minä istun katukahvilassa syömässä päärynöitä viinin kera. This is it. Ja on palmuja, katedraaleja, vuoria ja raunioita. Kaikkea mitä tunteeseen eksotiikasta tarvitaan. Vieras kieli mitä ei ymmärrä, outoa kirjoitusta, katukissoja, vanhoja mummoja ja ukkoja autotalleissaan. Vanhoja huviloita, kapeita katuja, pieniä puoteja, kaikkea!

Ei vieläkään mitään hajua siitä, mitä teen täällä muuta kuin syön hyvin. Ehkä se huomenna selviää kun pääsen yliopistolle saakka.

Me radeita komi mu – Minä rakastan kominmaata

Aika heittää hyvästit Komille. Neljän ja puolen viikon aikana olen saanut nähdä ja kokea kaikenlaista: pikkukyliä, venäläisiä datshoja, huonoja (ja vähän hyviäkin) teitä, luonnonkauneutta, pääkaupungin vilinää, olen tutustunut upeisiin ihmisiin, nähnyt venäläistä ja komilaista elämää, oppinut vähän komin kieltä, ja saanut ystäviä – sekä tehnyt sen mitä tulin tekemään eli keräämään materiaalia graduun. Materiaalia kyllä on tarpeeksi vaikka kuinka moneen opinnäytetyöhön....

Ja niinkuin aina, nälkä kasvaa syödessä ja tuntuu että kaikkea ei ole vielä nähty. Taidan tulla takaisin vielä joskus. Tapaamaan ystäviä, kokemaan kansanjuhlia ja... valloittamaan Uralin. Seuraava haave on Komin ihme, Uralvuorilla sijaitseva luonnonnähtävyys: Man-Pupu-Nyer (Махь-Пупу-нёр). Ja haluan nähdä ikimetsän, jota täällä riittää: metsän, jota ei ole koskaan hakattu, joka vilisee susia ja karhuja ja ties mitä olentoja. Voitte olla varmoja, palaan vielä. Sellaisen jäljen tämä maa ihmiseen jättää.

Mutta nyt on mukava palata kotiin. Ehkä tiedätte tunteen kun jännityksestä ja eksotiikasta on saanut tarpeekseen ja kaipaa kotiin missä on tuttua ja tavallista ja normaalisti toimivia asioita: tiskiharjoja, käytännöllisiä lakanoita, hiljaisia ihmisiä junassa eikä kukaan halua tutustua – ja mikä tärkeintä, palata kotiin missä kohdellaan kuin normaalia ihmistä – ilman jännittävää ulkomaaneksotiikkaa, ilman vieraita tapoja, ilman erityiskohtelua, ilman mitään kummallisuuksia. Paikkaan missä ymmärtää mitä ihmiset sanovat - ja mitä tarkoittavat. Venäjälläkin tunnetaan sanonta - "Oma maa mansikka, muu maa mustikka"- "У гостях хорошо, а дома луче" eli vieraisilla hyvä, vaan kotona parempi.

Samoin jää blogi tauolle... aina seuraavaan matkaan saakka. Joka on aivan pian. Lokakuussa kirjoitan sitten terveisiä Georgiasta.

завалинка, завалинка... Zavalinka-festivaaleilla

31.8. 2013 (5.-7.7.2013)

Zavalinka, zavalinka...

Zavalinka-festivaali oli päällimmäinen syy miksi ylipäätään tulin tänne maanääriin. Se oli se, mitä näin ensimmäisenä, ja mistä päädyin kirjoittamaan viimeisenä. Aika hassua, mutta voin syyttää siitä sitä, että ensimmäinen viikko täällä on ollut hyvin kiireinen. Ja sen jälkeen on tullut kaikkea uutta, koko kuukausi on ollut yhtä hulinaa.

Mutta mikä Zavalinka? Se on eräs venäläinen kansanlaulu, ja Syktyvkarin naapurikunnassa, Vilgortissa vuosittain järjestettävä kansanlaulun- ja tanssin festivaali ja kilpailu. Tämä vuosi oli jo kymmenes, eli kyseessä on juhlavuosi. Zavalinkaan saapuvat eri puolilta venäjää, ja joskus ulkomailta saakka (mm. suomesta) lauluyhtyeet ottamaan mittaa toisitaan ja viettämään upeita hetkiä yhdessä. Tänä vuonna kilpailijaryhmiä oli 31, ja siihen vielä paikalliset esiintyjäryhmät päälle. Se tarkoittaa satoja ja satoja tanssijoita, laulajia ja soittajia kansallispuvuissa. Kaunista! Osallistuvaa havainnointia harjoittanut antropologi päätti lisätä oman osallistumisensa astetta pukemalla päälleen festivaalin ajaksi suomalaisen kansallispuvun. 30 asteen helteen huomioon ottaen se oli mielestäni aika hyvin tehty.

Kilpailun voitti tänä vuonna ”Vepsi narodnii hor” -eli Vepsän kansankuoro Karjalasta. Minulla oli ilo saapua heidän kanssaan samalla junalla Pietarista, ja kuulla jo ennakkoon kappaleet. Iloiset vepsäläiset mm. ilahduttivat ihmisiä esiintymällä spontaanisti rautatieasemilla matkan varrella.

Sunnuntaina 7.7 venäjällä vietettiin Ivana Kupalaa – eli juhannusta. Kaksi viikkoa myöhemmin kuin suomessa. Myös juhannusjuhla kuului festivaalin ohjelmistoon. Pääsin viettämään sitä kaikkine tärkeine rituaaleineen joita oli päivänkakkaraseppeleen tekeminen, heinäsuovassa valokuvaaminen, nauhojen solmiminen heinäukkoon - ja tietenkin uiminen.

Tässä joukko tekohymyisiä venäläisiä lapsia esittää juhannusaiheisen (oikiasti hyvän) laulun jota soitettiin kokoajan joka paikassa: Волшебники двора- иван купала. Miksi tämä tuo mieleeni K-pop-yhtyeet...

Kaukana maaseudulla Izmassa

30.7.2013

En siis saanut vielä Komista tarpeekseni, vaan päätin jäädä vielä 10 päiväksi. Olin nähnyt elämää pääkaupungissa ja etelä-komin pikkukyliä , nyt oli siis aika suunnistaa pohjoiseen. Otin tuttavien neuvosta vaarin ja suunnistin Izmaan (Ижма), siellä siellä saattoi nähdä menneeseen aikaan jääneitä alkuperäisiä komikyliä ja omaleimaista poronhoitajakomien kulttuuria. Sinne siis.

Syktyvkarista 12 tuntia junalla Irajoliin, ja sieltä vielä pari tuntia bussimatkaa pitkin uutta, mutta epätasaista tietä pitkin saavuin Izman piirin pikkukylään Sisjabiin. Maisema näytti tutulta, kuin matkalla Oulusta Kuusamoon. Sisjabissa olin sopinut majoituksesta Zinaida Vokujeva-nimisen naisen kanssa joka pyörittää pientä matkailubisnestä. Majoittaa turisteja järjestää ohjelmaa. Minä asun yli 100 vuotiaassa kauppiaan talossa jossa nyt toimii museo ja majoitushuoneita. Täällä ei ole muita turisteja, asun kahdestaan kotihiiren kanssa.

Porot ja poromiehet ovat kesäisin tundralla kaukana pohjoisessa, joten niitä en nähnyt. Porot viedään laiduntamaan aina jäämeren rantaan, Nenetsiaan saakka. Porojen sijaan kylä on täynnä hevosia, joka on yleisin kulkuväline ja kuormajuhta, sekä vapaana juoksentelevia lehmiä ja koiria. Aitoja, veräjiä, harmaita vanhoja puutaloja, kaivoja, kasvimaita, pikkusaunoja, perunapenkkejä, lehmänläjiä ja mutaisia pikkuteitä. Tämä on kuin suuri ulkoilmamuseo. Kaikki puhuvat keskenään komia. Edempiin kyliin ei mene kesäisin edes tietä, vaan niihin on kuljettava veneellä tai talvella jäätä pitkin. Kaikki kylät ovat joen varrella, joka on aina ollut tärkein kulkutie ja elämän lähde.

Aikaa olen viettänyt Ismassa museossa pelaten luu-shakia ja kuljeskellen Isman ja Sisjabin kaduilla kirjoitellen ja piirtäen. Tein myös kävelyretken kaikkien Izman pohjoispuolen komikylien lävitse. Sisjab, Bakur, Mohtsa ja Gam. Kauniita maisemia, vanhoja taloja, lehmiä ja hevosia. On ihanaa vain laittaa maate niityreunalle ja katsoa hevosten laiduntamista, nauttia auringosta ja hiljaisuudesta. Siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Tai taivaltaa matkaa kahlaten joen sivuhaaraa pitkin. Ihailla korkeita rinteitä minkä huipulla seisovat kylät ja loputonta jokivarren tasankomaata missä eläimet laiduntavat.

Ruoka koostuu paikallisista kasvimaan tuotteista. Perunoista ja poronlihasta. Olen syönyt poronlihaa sellaisenaan suoraan selkärangasta järsittynä, poron sydämestä tehtyjä kotletteja, poronlihalientä, ja selkäydintä.

Viimeisenä päivänä kylissä vietettiin poronhoitajien ja kotatyöntekijöiden juhlaa. Poronhoitajat juhlivat keskenään kaukana tundralla, mutta ammatista jo eläköityneet juhlivat kylässä. Sain osallistua heidän juhlaansa, ja se oli todella mukava kokemus. Komilauluja ja runoja, yhteislaulua, ruokaa ja maljojen nostelua.

g

Tulishow ja pyöräilijöiden yö Ybissä

                         

Olen saanut reissunpäällä tutustua kaikenlaisiin mahtaviin tyyppeihin. Muunmuassa porukkaan, joka tekee tulitaidetta Syktyvkarissa. Ryhmän nimi on  Power of Fire, ryhmä joka koostuu tanssijoista ja akrobaateista. Porukka on muutes sama, johon Ville Haapasalo törmäsi sarjassaan ”Suomalais-ugrilaiset 30 päivässä”.

Pääsin seuraamaan heidän esitystään lähellä Syktyvkaria, Ybin kylässä, jossa on Suomalais-Ugrilainen Etnopark. Se on kulttuurikeskus ja turistihoukutin, jossa tällä kertaa oli tapahtuma nimeltä ”Pyöräilijoiden yö”. Pöyräilijät polkivat paikalle kaupungista 60 kilometriä ja paikalla oli kaikenlaista ohjelmaa diskosta alkaen ja teltta-alue yöpymistä varten. Siellä mekin esityksen jälkeen paistoimme lihavartaita nuotiolla ja nukuimme teltassa. Voin aivan rehellisesti sanoa, että kyseessä on paras tulitaideryhmä jonka olen nähnyt, ja olen kuitnekin nähnyt aika monta. Mutta ei mikään ihme, he ovat voittaneet tännä vuonna nuorten esiintyjien kilpailun Moskovassa. Ensimmäisen sijan.

Laittaisin ehdottomasti tähän nyt videon jos sen lähettäminen vain onnistuisi.... Pitänee yrittää myöhemmin uudelleen.