maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kevät etenee ja luumu kukkii!


Ei siitä ole kuin reilu kuukausi, kun olit kovat pakkasilmat. Sen jälkeen tuli kevät, melkein välittömästi.


Itsehän lasken kevään alkaneeksi suomalaisin standardein - eli silloin kun lumi sulaa. Mutta ei se ollut pelkkää uskomusta. Suunnattoman onnellisuuden tunteen aiheutti mennä ulos ja huomata, ettei palele enää. Että tuuli on lämmintä ja pehmeää!

Olen tarkkaillut kevään merkkejä ahkerasti. Vihreä ruoho ilmestyi ensimmäisenä. Pari viikkoa sitten näin ensimäiset kukat. Nyt ensimmäiset vihreät silmut ovat ilmestyneet puihin, ja mikä vielä parempaa: Luumupuut ovat täydessä kukassa! Olisipa meilläkin alkukevään kukkapuita.

Luumu täydessä kukassa
Luumu nupuillaan
Tällä viikolla huomasin myös kehitystä kaupunkikuvassa: Osa suihkulähteistä on jälleen toiminnassa, turistibussin odottavat sesongin alkua. Ja lintujen sirkutus täyttää ilman! Välillä on oikeasti jo lämmin. +17 taisi olla ennätys. Se tekee ihmiset iloisiksi, saa kulkemaan T-paitasillaan. 

Lämpimän ja kostean ilman tuntee myös tanssisalissa. Katosta talven aikana läpi valunut vesi ei ota kuivuakseen. Hometta kasvaa silminnähden ja katosta on alkanut putoilla kaikenlaista alaspäin. Ja kuuma tulee. En voi kuvitella miten täällä tanssitaan kostealla kesäkuumalla. Tiedän jo ennakolta, että kesä tässä maassa olisi itselleni ehkä liikaa, sillä niin se on monille paikallisillekin. He pakenevat Tbilisistä vuorille ja rannikolle. Mutta kevät, ja syksy -ah, täydellistä. Tänne minä haluan paeta suomen vuodenaikoja.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Suurimmat julkkikset

Niko Pirosmani on ehkä tunnetuin Georgialainen taiteilija. Itseoppinut maalari, joka eli elämänsä köyhyydessä. Toivottavasti rojaltit kaikista täällä myydyistä matkamuistoista ja muusta tavarasta, jossa Pirosmanin taidetta on hyödynnetty, kilahtavat jonnekin taivaiseen kassaan. Sillä sitä ei ole ihan vähän. On vaikea löytää paikkaa missä Pirosmani ei ole läsnä.

Niko Pirosmani

Beatles lienee sitten Georgian suosituin bändi. Sen kuvan saa siitä, että Beatles raikaa aina vaan. Kaikkialla! Henkilökohtainen harmitus tosin on se, että pääkadun Rustavelin Beatles-baari on lopetettu ennen kuin ehdin siihen tutustua :C


Beatles

-Päivitys: Beatles-fanit voivat löytää mieleisensä paikan sen sijaan viereisestä Rustavin kaupungista, n. 30 min. Tbilisistä itään. Imagine - niminen rock-klubi löytyy osoitteesta Machabeli Street (jos nimittäin löytyy, paikka on lähes salainen, ilman mitään kylttejä todella hämärässä paikassa). Sisustuksessa Biitleseillä on vahva edustus ja paikassa on oikea undergroundin tuntu. Klubi on avoinna ainakin silloin kun on livemusiikkia.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Olympiahumua Venäjän eteläpuolella - Sotšin kisat Georgian näkökulmasta

Kirjoittelin tuossa Sotsin olympialaisten jälkimainingeissa tunnelmista täältä Sotsin eteläpuolelta. Juttu on luettavissa Suomi-Venäjä-Seuran Venäjän Viemää-blogissa, minne välillä kirjoittelen.
http://www.venajaseura.com/blogi/olympiahumua-venajan-etelapuolella-sotsin-kisat-georgian-nakokulmasta

Muutenkin kannattaa lueskella tuota blogia. Siellä on mielenkiintoisia venäjään liittyviä juttuja nuorten näkökulmista kirjoitettuna.

Georgialaisen anti-venäjäliikkeen propagandakortti

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Löytöretkiä Georgiaan - kirjauutuus

Viimein sain Georgia-avauksen kirjoitettua myös Venäjän Viemää-blogiin. Laiska laiska. Se on luettavissa täällä, ja lisää seuraa pian. Pitäkää silmällä!
http://www.venajaseura.com/blogi/terveisia-georgiasta-ja-vinkkaus-kirjauutuuteen-loytoretkia-georgiaan


Samaisessa jutussa suosittelen uudenuutukaista Georgia-teosta, joka on tietääkseni ainoa suomenkielinen Georgian historiaan ja kulttuuriin keskittyvä tietokirja. Politiikkapainotteisia kirjoja on julkaissut suosikkini Anna-Lena Lauren, jonka uusin teos on ilmestynyt syksyllä 2013. Tämä uusin georgiateos, Löytöretkiä Georgiaan, on julkaistu maaliskuun 2014 alussa, eli tällä viikolla, enkä itsekään ole ehtinyt saada sitä vielä käsiini. Lukematta uskallan silti kehua, sillä teoksen 13 kirjoittajaa ovat nimekkäitä Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueiden asiantuntijoita.


Löytöretkiä Georgiaan. Krista Berglund, Susan Ikonen, Teuvo Laitila ja Ville Ropponen (toim.)

http://www.kustannushai.fi/upef/upefkirjat.html
Löytöretkiä Georgiaan facebookissa: https://www.facebook.com/loytoretkiageorgiaan?fref=ts

Muuta Georgia-aiheista lukemista suomeksi:
Kuinka kallis vapaus. Värivallankumouksista Georgiassa, Ukrainassa ja Kirgisiassa.Lauren, Anna-Lena 2013. Kustannusosakeyhtiö Teos.
http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2013-syksy/kuinka-kallis-vapaus.html

Vuorilla ei ole herroja. Kaukasiasta ja sen kansoista. Lauren, Anna-Lena 2009. Kustannusosakeyhtiö Teos.
http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2009-syksy/vuorilla-ei-ole-herroja.html

Georgia, pelinappula uudessa suuressa pelissä. Gahrton, Per 2011.  Alkuteos: Georgia - Pawn in the New Great Game. Like / Suomen Rauhanpuolustajat.