Gobustanin kalliomaalaukset ja skandinaavien alkuperä

Olen jo matkalla kotiin. Azerbaizanin tulli päästi kotiin eikä välilaskukenttä Moskova sekään kohdellut pahasti. Se antoi unettoman yömatkustajan nukkua aamun auringonpaisteessa seuraavaa lentoa odotellessa. Nyt junassa on viimein aikaa kirjoittaa ja lukea lisää siitä nähtävyydestä, mikä teki minuun kaikkein suurimman vaikutuksen: Gobustanin kalliopiirrokset.




Pääkaupunki Bakun lähellä, noin 60 kilometrin päässä keskellä autiomaata on vuorialue, josta 1930 -luvulla kaivostyöläiset sattumalta löysivät jotain käsittämätöntä: kallioseinät ja luolat olivat täynnä piirroksia 5 000- 40 000 vuoden takaa. Vuorenseinämistä löytyi yli 6 000 piirrosta, jotka esittävät erilaisia aiheita: miehiä, naisia, metsästäjiä, tanssijoita, shamaaneja, kamelikaravaaneja ja erilaisia eläimiä aina käärmeestä leijonaan. Nykyään paikka on museoalue ja Unescon maailmanperintökohde.

Jos olisin arkeologi, harkitsisin vakavasti uraa Azerbaizanissa. Gobustanin luolat kun eivät olleet ainoa muinainen asuinpaikka. Arkeologisia löytöjä ja kalliopiirroksia on löytynyt muualtakin, mutta suurin osa maasta on vielä täysin tutkimatta.

Eräs pohjoismainen etnografi on Azerbaizanissa kuitenkin jo ehtinyt tehdä tutkimusta kalliopiirroksista. Hän on norjalainen Thor Heyerdahl. Heyerdahl sepitti aika mielenkiintoisen teorian Skandinaavien ja Azerbaizanin alueen yhteyksistä. Gobustanin seinille kaiverretut veneet kun toivat hänen mieleensä skandinavian veneaiheiset kalliopiirrokset ja viikinkilaivat. Heyerdalin teorian mukaan skandinaavien veneenrakennustaito, ja koko muinainen väestö - oli siis peräisin tältä alueelta. Sama tarina voidaan halutessa lukea myös skandinaavisesta mytologiasta. Sen mukaan ensimmäinen skandinaavi, jumalsankari Odin, saapui veneellä Aserin maasta.

 Tässä näkyy sellainen vene ja uljaita sotureita

Mielenkiintoisia juttuja. Jos puhutaan lisää pseudoarkeologiasta, kuulemma myös se paikka, jossa Noan arkin matkaustajakunta näki ensimmäisen kerran palasen maata, löytyy jostain näiltä seuduilta.

Pseudoarkeologiasta kiinnostuneita ystäviäni saattaa ilahduttaa tämä sivu, josta voi lukea lisää Heyerdahlin teoriasta ja muinaisaikojen venemuuttoliikkeestä:

http://www.azer.com/aiweb/categories/magazine/82_folder/82_articles/82_heyerdahl.html

Seikkailijatar orientissa

Tunnelma täällä on kuin 1800-luvun seikkailuromaanissa. Kajsa Khristina von Wiede seikkailee orientissa, Azerbaizanissa, maassa lännen ja idän rajalla, aassa jota kutsutaan tulen maaksi. Hän on tarkastanut paikallisen maataloustuotannon tilan mehu- ja viinivalmistamossa, tavannut kaupungin ainoan maanmiehen, matkustanut halki aavikon ja nähnyt öljynporaustornit, lampaat ja kamelit, muinaiset kalliopiirrokset ja palavan vuoren. Sekä tietysti nauttinut mitä loisteliaampia kestityksiä korkealla vuoristossa, meren rannalla, loistohotellissa ja paikallisessa katukeittiössä. Hän on kokeillut myös kylpylän dekadentteja nautintoja sekä seurueineen juonut janoonsa eräänkin ravintolan kaikki vesi- ja liuotinainevarannot. Hän on kerännyt simpukoita meren rannalta, tinkinyt mattokaupoissa ja suunnitelee rahtaavansa kotiin suuren määrän eksoottisia mausteita ja herkkuja.

Hän majoittuu viehättävässä vanhan kaupungin hotellissa, jossa on pieni romanttinen rautakaideparveke. Ja ylimmästä kerroksesta näkee koko kaupungin, sen vanhan osan kapeat kujat ja korkeina kohoavat minareetit, sotkuiset takapihat. Ja ulkokaupungin kirkkaasti valaistut palatsit, mutkittelevat autojonot ja välkkyvät pilvenpiirtäjät. Kaikki on joko todella pientä tai jättimäistä. Mitään normaalikokoista, tavanomaista tai vaatimatonta ei täällä ole.

Ei ole enää pitkä aika päivän ensimmäiseen minareettikutsuun joka herättää kaupungin. Sitä ennen on nukuttava. Mutta ajatukset ovat liiaksi rakkausromaanissa joka sijoittuu tähän kaupunkiin. Tarina on tuttu. On kaksi nuorta rakastavaista, mutta heidät erottaa toisistaan heidän syntyperänsä. Loppu on, tietysti, traaginen ja onneton.

 Vuorilla satoi yllätykseksemme tuttua ainetta.

 Lammasta kasvisten kera. Yksi aterian kuudesta ruokalajista. Kaikki jälkiruokaa lukuunottamatta sisälsivät lammasta.

Viktoriaanisen kylpylän teehuone

Yanar Dagin ihmeellinen palava vuori.

Asiapäivä

Tänään on ollut asiapäivä. Takana päin ovat vierailu öljy-yhtiö State Oil Company of Azerbaijan Republic) (olipa muuten korea pytinki), tapaaminen kansalaisjärjestö TEASin (The European Azerbaijan Society) kanssa ja OSCE-meetinki (Organization for Security and Co-operation in Europe). TEASin tapaaminen oli fiinissä 5 tähden hotellissa, ja meitä videokuvattiin koko tapaamisen ajan. Siellä puhui historian professori Vuoristo-Karabahin kriisin historiallisesta taustasta. Koko yhdistyksen päällimäinen agenda näyttää olevan Armenian itselleen valloittaman kriisialueen takaisin saaminen diplomaattisin keinoin. Aihe on Azerbaizanille henkisesti sama kuin suomalasille kysymys Karjalasta. Tilanteen tausta vain on vielä paljon monimutkaisempi. Rahaa tällä järjestöllä ainakin näyttää olevan, taitaa maan rikkain osa antaa tukea toimintaan sen verran, että on vara tarjota ulkomaalaisille opiskelijaryhmille leivoksia ja maaseutumatkoja. Kyllä, TEAS halusi kustantaa meille retken maaseudulle.

Ostoskadulla. Edustettuina ovat kaikki mahdolliset ja mahdottomat luksusketjut. Jollakin täällä on niihin varaa.

Tänään näin muutakin kuin kaupungin siloteltua pintakuvaa. Epäilyttävältä sivukadulta löytyi salainen viktoriaaninen kylpylä. Katu muistutti minua pahimmista seuduista mitä olen venäjällä nähnyt, mutta kylpylä oli pittoreskilla tavalla viehättävä. Vaati hieman vaivaa löytää sellainen kylpylä, minne naisetkin päästetään sisään. Vaikka maassa noudetaan vapaamielistä islamin suuntausta, ei täälläkään ihan niin vapaamielisiä olla että miehet ja naiset voisivat kylpeä toistensa nähden. Matkakaverit kertoivat jo kauhutarinoita georgialaisista ja venäläisistä kylpylöistä, missä kylvyn ja saunan lisäksi saa pahoinpitelyn ja ihon raastamisen. Onkohan haaveeni rentouttavasta ylellisyyskokemuksesta sittenkin vähän kaukaa haettu? Mutta en anna sen lannistaa, sillä ikivanhaan kylpylään on päästävä. Ajatus lämpimästä ammeesta, saunasta ja teesalongista on liian houkuttava. Olen ottanut kylpylään pääsyn matkani tärkeimmäksi tavoitteeksi, joten noin vähästä en lannistu.

Tämä taitaa olla maailman turvallisin miljoonakaupunki. Täällä voi todella kulkea kaupungin hämärimmillä kujilla yksin tarvitsematta peljätä yhtään mitään. Tavallaan se on melkein outoa. Rikollisuutta ei kuulemma juurikaan ole. Juopuneita ihmisiä tai kodittomia ei näy. Poliiseja ja vartioita puolestaan on runsaasti. Sehän on tietenkin hyvä. Mutta joku mättää. Ongelmia ja köyhyyttä täällä kyllä on kuten muuallakin, ne vain ovat piilossa. Vastakkain ovat luksus-Baku neonvaloineen, ja köyhä, sähkötön maaseutu. Huomenna siis katsotaan, miltä kaupungin ulkopuolella näyttää.

Marmorisessa alikulkutunnelissä törmäsin jalankulkijoiden "liukuhihnaan".

Ensivaikutelmia Bakusta

Viimein ollaan täällä Azerbaizanin pääkaupungissa Bakussa. Tämä on ihan mieletön kaupunki! Helposti ei kuvittelisi entisen neuvostomaan, muinaisen muslimivaltion olevan tällainen. Kaupunkikuvaa leimaa siisteys  ja luksus. Arkkitehtuuri on satoja, jopa tuhansia vuosia vanhaa, mutta sen palatsien ja minareettien seasta pilkistää ultramoderneja wow-arkkitehtuurin luomuksia. Vanhat rakennukset ja vanha kaupunki on pääpiirteittäin restauroitu. Keskustasta on siivottu neuvostoarkkitehtuurin rumilukset ja Lenin-patsaat pois. Rahaa on, ja se halutaan näyttää. Se ei näy pelkästään loistoautojen määrässä tai loppumattomina merkkiliikkeiden ketjuina, vaan ihan ylenmääräisenä törsäämisenä: Euroviisuareena 400 miljoonaa, jättiareenoita, 50-kerroksisia pilevenpiirtäjiä, jalkopallokentän kokoinen Azerin lippu liehumassa. Ja rakenteilla on jälleen maailman korkein rakennus, mikäs muu kuin maan rikkain öljy-yhtiö sen rakentaisi.

Kuuluisa kolmiosainen Flame Tower liekehtii vanhan kaupungin takana.

Luksuksella on varmasti kääntöpuolensa, ei voi kuin kuvitella millainen elintasokulu maassa vallitsee. Mitä tänään tuli opittua, oli kuitenkin se, kuinka ystävällisiä ihmiset täällä olevat. Aivan tuntemattomat ihmiset kadulla. Tullivirkamiehet, poliisit, ravintoloitsijat, opiskelijat. Täällä tuntuu siltä, että ei tarvitse pelätä mitään. Kaikki tahtovat hyvää, eivätkä edes sellaisella tunkeilevalla tavalla.

Pojat osasivat kyllä soittaa. Joku sanoi laulua ulinaksi. Tosi hienoa ulinaa se on. Uskomatonta on jälleen se, mitä ääntä ihmisestä voi päästä. Minä sanon että kaunista!

Minareeteista kuuluu iltarukouskutsu. Sinne menevät mustapartaiset miehet venäläistyylisissä nahkapusakoissa. Kauniit naiset minihameissa menevät sen sijaan ostoskeskuksiin. Tekisi itsekin mieli mennä katsomaan moskeijaa. Mutta sen sijaan pääsimme maistamaan paikallisia herkkuja upeaan Sirvanshaah-ravintolaan. En kestä tätä ruokaa. On vain pakko syödä aivan hirveästi. Kaikki on herkullista, taivaallista, ihanaa, eksoottista. Seuraavaksi opettelen tekemään kaukasialaista ruokaa. Ravintolassa oli esiintyjä: Azerilainen perinneyhtye. Miehet soittivat paikallisia sitareja ja lauloivat mugam-kurkkulaulua. Se kuulostaa siltä miltä voitte kuvitella. Hienolta.