Vuoristolaiskansan vapauden kaiho - matkakertomus Tsetseniasta

Kirjoitus on julkaistu Mielipide- ja kulttuurilehti Liberossa 3/2014. Klikkaa kuvia isommaksi lukeaksesi jutun.

Kansalaisyhteiskunta taistelussa julkisen yksityistämistä vastaan Georgiassa

Juttu on aikaisemmin julkaistu Voiman verkkolehdessä Fifissä 23.7.2014 nimellä: 

Georgian aktivistit puolustavat puistoja"

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2014/heinakuu/georgian-aktivistit-puolustavat-puistoja

- - -

Kansalaisyhteiskunta herää taisteluun julkisen yksityistämistä vastaan Georgiassa

Georgian pääkaupungissa Tbilisissä kaikki on kaupan: julkinen tila, puistot, historialliset rakennukset ja monumentit, ja niiden ohessa kulttuuriperintö sekä ihmisten hyvinvointi ja terveys. Tbilisissä nämä kysymykset ovat synnyttäneet ensimmäiset pitkäjänteiset aktivistiryhmät toimimaan kaupunkiympäristön puolesta.

Julkinen rakennussuojelu on hyvin hataralla pohjalla Georgiassa. Historiallisen Tbilisin urbaanista ympäristöstä vain murto-osa on suojeltu. Uusimmat rakennuskerrostumat viimeisen sadan vuoden ajalta ovat lähes kokonaan suojelun ulkopuolella.

Joillakin kohteilla on kuitenkin kulttuurimonumentin status. Yksi näistä oli IMELI: Marxin, Engelsin Leninin instituutti, uniikki Stalinin klassismia edustava rakennus Tbilisin pääkadun varrella.

Arkkitehti Nini Palavandishvili on yksi Tiflis Hamqarin aktivisteista. Tiflis Hamqari eli ”kaupungin suojelijat” on kulttuurialan ihmisistä ja tavallisista kaupunkilaisista koostuva verkosto, joka suojaa kaupungin kulttuurihistoriallisia kohteita.

”IMELIn status otettiin pois, koska kaupunki halusi myydä rakennuksen. Uusi hallitus on esittänyt lakia, että kulttuurimonumentin status voidaan lakkauttaa mikäli siitä koituu merkittävää hyötyä valtiolle tai kaupungin kehitykselle”, Palavandishvili sanoo.

IMELIä ollaan muuttamassa hotelliksi ja rakennuksen omaperäinen ulkoasu on tarkoitus muuttaa täysin. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä mikä tahansa kulttuurihistoriallinen kohde voi olla kaupan.

Tiflis Hamqarin aktivistit kerääntyivät mielenosoitukseen Gudiashvilin aukiolle, johon on myönnetty rakennuslupa vanhojen talojen muuttamiseksi liike-elämän käyttöön. Samaan suunnitelmaan kuuluu aukiolla sijaitseva puiston uudelleenrakennus.

Aktivistien mukaan rakennustyöt tuhoavat historiallisen korttelin ilmeen täysin. Muutenkin kaupungin historiallinen osa on kärsinyt rajuista korjaustoimenpiteistä. Monen mielestä vanhan kaupungin tunnelma on pilalla.

”Todellista julkista tilaa on hyvin vähän, jos yhtään. Me halusimme järjestää tapahtuman julkisessa tilassa: kadulla, puistossa, julkisissa rakennuksissa. Emme saaneet lupaa yhteenkään niihin, ne ovat kaikki yksityistettyjä. Ei julkisen tilan pitäisi kuulua kenellekään. Mutta koska se ei kuulunut kenellekään, se kuului kaupungille... ja nyt kaikki on myyty. Miten se tapahtui, siinä vasta kysymys", Nini Palavandishvili kertoo.

Monet epäilevät hallituksen kaupoissa tapahtuneen hämäräpeliä.

Tiflis Hamqari -aktivistiryhmä on viime vuosina kritisoinut kaupungin hallintoa järjettömästä kaupunkisuunnittelusta. Yksityisten tahojen intressien suosiminen julkisen tarpeen kustannuksella, pitkän tähtäimen suunnitelman puuttuminen sekä viheralueiden tuhoaminen on aiheuttanut perumatonta haittaa ympäristölle ja ihmisten terveydelle.

Uusin uutinen on oletetusti maailman vanhimman Sakdrisin kultakaivoksen uudelleen avaaminen.

”Valtio poisti kaivokselta kulttuurihistoriallisen kohteen statuksen, jotta alueen omistava yhtiö voisi kaivaa kultaa alueella. Aiheesta nousi skandaali, mutta valtio ei välitä. Kulttuurin ja muistomerkkien suojelun ministeri allekirjoitti asiakirjan joka antaa luvan kaivoksen hyödyntämiselle ja räjäytyksille”, Nini Palavandishvili summaa.

Sakdrisin kaivoksen oletetaan olevan noin 5 000 vuotta vanha. Alueelta on löydetty runsaasti arkeologista aineistoa jopa 1,8 miljoonan vuoden takaa. Enemmän kuitenkin painavat kaivosyhtiön isot investoinnit.

Save Vake Park -liike on pysäyttänyt hotellin rakennustyöt yhdessä pääkaupungin rakastetuimmista puistoista eli Voiton puistossa. Yksityinen yhtiö oli ostanut kaupungilta maatilkun puiston sisältä ja saanut erikoisluvan seitsenkerroksisen hotellin rakentamiseen.

Kun asiaa tarkasteltiin lähemmin, kävi ilmi että kaupunki on myynyt lähes koko puiston pinta-alan eri yhtiöille. Vastarintaliike muodostui nopeasti vihreän sissipuutarhaliikkeen kautta. Passiivisella vastarinnalla ja leiriytymällä rakennustyömaan viereen he onnistuivat pysäyttämään rakennustyöt.

Nyt vastarintaa on jatkunut viisi kuukautta, ja työt ovat edelleen seisauksessa. Aktivistien lukumäärä on kasvanut, tavalliset kaupunkilaiset ovat liittyneet protestiin. Liike on haastanut kaupungintalon oikeuteen julkisen tilan myymisestä ja molemmat puolet – aktivistit ja rakennusfirma – odottavat oikeuden päätöstä.

Sissipuutarha-aktivistit työskentelevät myös ympäristötietoisuuden lisäämiseksi. Aktivisti Nika Davitashvili valottaa tavoitteita.

”Me menemme kouluihin puhumaan siitä, miksi puistot ja puut ovat tärkeä osa kaupunkiympäristöä. Viheralueiden tilanne kaupungin sisällä on hälyttävä. Meillä on puita asukasta kohti vain noin puolet WHO:n suosittelemasta minimistä, ja määrä pienenee joka päivä.”

Davitashvilin mukaan neuvostoajan ihmisillä ei ollut aktivismin kulttuuria. Nyt yhteiskunnassa on kuitenkin nähtävissä muutosta ja nuoret sukupolvet ovat aktiivisia.

”Vanhoja ihmisiä on melkein mahdotonta saada liikkeelle, sillä he ovat eläneet totalitaristisessa valtiossa lähes koko elämänsä. Mutta nuorempi sukupolvi ottaa vastaan ajatuksen siitä, että he voivat muuttaa asioita seisomalla täällä kun poliisi tai rakennustyöläiset tulevat. Puolessa tunnissa saamme kutsuttua satoja ihmisiä kokoon. Niin me näytämme että on paljon ihmisiä jotka välittävät tästä kaupungista. Tähän asti se on toiminut ja poliisi kunnioittaa rauhanomaista joukkovoimaamme”, Davitashvili kertoo.

”Uskon että voitamme, sillä kukaan Georgiassa ei ole kyennyt ylläpitämään vastarintaa näin kauan yhtäjaksoisesti. Nyt ihmiset näkevät että olemme tosissamme, kunnioittavat sitä ja liittyvät joukkoomme. Monet suhtautuvat omistautuneemmin aktivismille kuin omalle leipätyölleen. Muut protestit tässä maassa ovat pääosin poliittisia. Monet nuoret ovat kuitenkin hyvin pettyneitä politiikkaan ja näkevät tämän vaihtoehtona.”

Save Vake Park! Georgian puistopartisaanit nousivat vastarintaan viheralueiden puolesta

Venäjän etelänaapurina sijaitseva Georgia muistetaan vallankumouksista vuosina 1992 ja 2003. Nyt maassa on käynnissä vihreä vallankumous. 

Teksti on julkaistu alunperin mielipide- ja kulttuurilehti Liberossa 2/2014.

Guerilla Gardening eli partisaanipuutarhurit

Save Vake Park - kansalaisliike pysäytti hotellin rakennustyöt pääkaupungin Tbilisin suurimmassa puistossa, Vake Parkissa (suom. Voiton puisto) joulukuussa 2013 ja siitä lähtien pitänyt yllä Occupy-tyylistä aktivismia estäen rakennustöiden jatkamisen. Aktivistit ovat pysyneet leirissään jo 6 kuukautta pitäen vahtia ympäri vuorokauden. Tarpeen tullen satoja vapaaehtoisia hälytetään mukaan tekstiviestiverkoston ja sosiaalisen median avulla. Leirissä järjestetään myös säännöllisesti toimintaa lapsille ja aikuisille: taidenäyttelyjä, konsertteja, käsityöpajoja ja urheiluaktiviteetteja. Kesän tullen myös vierailevat reppureissaajat ovat liittyneet leiriin. Tärkeä osa toimintaa on myös kouluihin ulotettava ympäristökasvatus. Protestiin ovat liittyneet kaikenikäiset ihmiset, lapsiperheistä vanhuksiin. Monet osallistuvat tuomalla ruokaa, teetä ja polttopuita aktivisteille.

Protestin luonteesta kertoo Nick Davitashvili, yksi Guerilla Gardening-nimeä käyttävistä aktivisteista.

”Tavallaan aiheutamme ongelmia hallitukselle ja rakennusbisnekselle, mutta keinomme eivät ole agressiivisia. Me emme ole osallistuneet yhteenkään tappeluun tai väkivaltaiseen protestiin. Emme aio näyttää vihaamme sivistymättömin keinoin, vaan taiteen kautta. Sillä kun hymyilet ja alat laulaa, jopa vastastujasi tuntee jonkinlaista sympatiaa. Mutta jos meidän on pakko ottaa agressiiviset keinot käyttöön, olemme siihen valmiita. Tähän mennessä meidän ei ole tarvinnut.” 

 

Aktivistien leiristä on muodostunut suosittu kulttuuritapahtumien paikka. Myös reppureissaajat saavat leiristä majapaikan.

Julkinen tila on kaupan

Georgian hallinto on ottanut kaikki keinot käyttöön valtion kassan täyttämiseksi. Suurimpia tulonlähteitä ovat ulkomaiset sijoitukset. Pääkaupunkiin Tbilisiin on viime vuosina noussut uusia hotelleja, ostoskeskuksia ja bisneskeskuksia kuin sieniä sateella. Menestyksestä joutuvat maksamaan kaupungin asukkaat. Myös julkinen tila on kaupan: puistot, historialliset rakennukset ja sen myötä historiallinen perintö ja ihmisten terveys. Sijoittajat ja ulkomaiset yhtiöt ostavat, rakentavat ja muokkaavat kaupunkiympäristöä, eikä kukaan lopulta valvo tai rajoita niiden tekemisiä. Voitonpuiston hotelliprojektia kaupungin johto puolustelee sille myönnettyn erikoisluvan kautta ja väittämällä että rakennusmaa ei ole puistoon kuuluvaa aluetta. Kaupunki on myynyt sen yksityiselle omistajalle vuonna 1998. Puiston pinta-ala onkin pienentynyt alkuperäisestä jo 20 prosenttiin kaupungin maakauppojen seurauksena.

Puumajaa rakennetaan vastineeksi 7-kerroksiselle hotellille. 

Voitonpuiston kohtalosta riippuu paljon

Kehitys on huolestuttavaa eikä tämä ole yksittäistapaus.

”Jos tämä hotelli rakennetaan, muut yhtiöt seuraavat esimerkkiä ja menetämme koko puiston. Meillä on kaksi keinoa estää sen tapahtuminen: toimia laillisesti oikeuden kautta ja fyysisesti estää rakennustöitä jatkumasta. Me olemme haastaneet kaupungintalon oikeuteen julkisen tilan myymisestä ja rakennuslupien myöntämisestä sopimattomiin paikkoihin.”

Nyt taistelu on hiipunut asemasodaksi. Molemmat puolet – aktivistit ja rakennusfirma – odottavat oikeuden päätöstä. Aktivistit epäilevät että taustalla on hämäriä kuvioita ja isot rahat.

Vaikka taistelu on kesken, on jotain jo voitettu. Ihmiset ovat viimein nousseet barrikadeille ympäristön puolesta. Tämä on ensimmäisiä ja pitkäikäisimpiä esimerkkejä Georgiassa ruohonjuuritason aktivismista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että hallituksen on alettava ottaa kansalaisaktivismi vakavasti. Parlamentin ympäristökomitea on jo luvannut muuttaa lainsäädäntöä, jotta se suojelisi paremmin olemassaolevia viheralueita. 

Aktivisteja protestoimassa kaupungintalon portailla.

Voiton puiston nimi tulee puistossa sijaitsevasta II-Maailmansodan muistomerkistä.

           Libero verkkolehtenä: http://issuu.com/libero/docs/libero_2_2014_issuu/1?e=1018628/8216290

Euromaidanin heijastuksia Georgiassa

(Teksti on julkaistu alunperin mielipide- ja kulttuurilehti Liberossa 2/2014)

Ukrainan kriisi kuohuttaa myös Georgiassa, Ukrainan merirajanaapurissa Kaukasuksella. Georgian ja Ukrainan oli määrä allekirjoittaa EU:n lähentymissopimus samanaikaisesti. Siitä lähtien, kun Ukrainan Presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi sopimuksen marraskuussa 2013, ovat Ukraina-sympatiat olleet Georgiassa korkealla. Näyttää siltä, että Ukrainan kriisi on kasvattanut turvattomuuden ja epävarmuuden tunteita myös Georgiassa

Aktivistiryhmän painama postikortti varoittaa Venäjän vaikutusvallasta.

Georgia on monessakin mielessä Ukrainan sisarvaltio. Maat itsenäistyivät samaan aikaan, kävivät läpi vallankumoukset ja ovat valtiotaipaleensa alussa. Molemmat yrittävät hakea tukea lännestä. Kansat ovat myös aktiivisissa tekemisissä toistensa kanssa. Ukraina ja Georgia ovat keskenään suosittuja lomakohteita, monilla on ystäviä ja sukulaisia naapurimaassa. Ne ovat myös tiukasti sidoksissa Venäjään: neuvostomenneisyys, ortodoksinen kirkko, venäjän kieli ja geopoliittinen sijainti ovat asioita, joihin ne eivät voi vaikuttaa. Maat ovat tiukasti kiinni Venäjän talousalueessa.

Molemmat ovat osa Venäjän suurvaltapolitiikkaa. Georgia menetti Etelä-Ossetian ja Abhasian maakunnat Venäjän vaikutuspiiriin ja joutui Venäjän kanssa sotaan 2008. Mediassa yhtäläisyyksiä on yritetty löytää Georgian ja Krimin väliltä.

Politiikan tutkija ja Georgian teknillisen yliopiston varaprofessori Khatuna Chapichadze avaa tilannetta Georgiassa.

”Vaikea sanoa mitä Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa oikeasti tapahtui. Osa väestöstä ehkä toivotti venäjän tervetulleeksi. Mutta samalla suuri osa alueiden väestöstä ajettiin kodeistaan georgian puolelle. Abhasiassa ja etelä-osseatiassa enemmistö oli oikeastaan georgialaisia, mutta Venäjä lupasi paremmat sosio-ekonomiset olosuhteet.”

Georgiassa ja Ukrainassa Venäjä on korjannut neuvostopolitiikan satoa. Vapaahtoinen siirtolaisuus ja laajat väestöjen pakkosiirrot olivat osa strategiaa rikkoa alueiden etnonationalistinen yhtenäisyys. Chapichadzen mukaan Abhasiassa Venäjä yllytti Abhasialaisia ja georgialaisia toisiaan vastaan. Samantyyppisestä toiminnasta on huhuttu Ukrainassa.

Chapichadze syyttää jakaatumisesta myös maiden sisäpolitiikkaa. Kriisiytyneiden alueiden hyvinvointiin suhtauduttin ehkä välilpitämättömästi, eikä kansallista yhtenäisyyden luomiseen kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Venäjä sytytti tulen, mutta sytykkeet on kerätty itse.

Reaktiot Euromaidaniin

EU-sopimuksen kaatuminen ja sitä seurannut vallankumous ja kriisi noteraattiin Georgiassa isosti. Ukrainan liput ilmaantuivat välittömästi katukuvaan, hallitusrakennuksiin ja sosiaaliseen mediaan. Pääkaupungissa Tbilisissä on nähty säännöllisesti Ukraina-solidaarisuusmarsseja ja Venäjän vastaisia mielenilmauksia. Protestit kulminoituvat Venäjän miehityspolitiikan vastustamiseen, joka monille osallistujille on myös henkilökohtainen asia. 13.4 Venäjänvastaisessa mielenosoituksessa nähtiin puhujana myös tuore presidentti Giorgi Margvelashvili.

Taiteilija-aktivisti Levan Skhirtladze oli läsnä ensimmäisissä mielenosoituksissa.

”Minulla oli kyltti: ”Me rakastamme sisartamme Ukrainaa”. Meitä oli 100-200 osallistujaa, toimme kukkia Ukrainan suurlähetystön edustalle. Sen jälkeen oli ”Stop Russia”-konsertti. Eräällä artistilla oli Ukrainan armeijan lippu ajalta kun he auttoivat Georgian armeijaa sodassa. Hän lauloi ”Fuck Putin”. En pitänyt siitä, sellainen lisää vain agressiota.”

Venäjänvastaisessa mielenosoituksessa 13.huhtikuuta vaadittiin yhteistyön lopettamista ”vihollisen” ja ”miehittäjän” kanssa. Tbilisin oikeustalon edessä järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui satoja ihmisiä. Venäjänkielinen kyltti julistaa: "Venäjä, kansakultien vankila".

Kuvaaja: Lado Chalatashvili

Georgian ja Ukrainan rinnastaminen ei ongelmatonta

Erot Georgian ja Ukrainan tilanteen välillä ovat kuitenkin huomattavat. Khatuna Chapichadze muistuttaa että Georgia ei ole Ukrainan lailla saanut minkäälaista avustusta venäjältä, vaan se on ekonomisesti itsenäinen, vaikkakin kauppasuhteiden uudelleenlämpeäminen Venäjän kanssa toisikin merkittävää talouskasvua. Ukrainan viennistä 70% menee venäjälle, ja tuon viennin tyrehtyminen olisi taloudellinen katastrofi. Mutta Georgia on Ukrainan tavoin poliittisesti riippuvainen venäjästä, geopoliittista statusta tai sijaistia eivät kummatkaan voi muuttaa vaikka kuinka kurkottelisivat länteen päin. Venäjä on ja pysyy.

Ukrainan kansalaisyhteiskunta on voimakas. Vaikka kansalaisaktivismi on lisääntynyt Georgiassakin, suurin auktoriteetti on kuitenkin ortodoksinen kirkko. Ja ortodoksinen kirkko seuraa Moskovan patriarkaatin linjaa. Venäjän vaikutus georgian yhteiskunnassa on siis suurempi kuin muutoin voisi arvata. Kirkon valta ulottuu myös hallitukseen, sillä ilman kirkon tukea myös hallituksen legimiteetti ja suosio murenee nopeasti, avaa Chapichadze.

Etelä-Kaukasian asiantuntija Mikko Palonkorpi kirjoittaa Krimin ja Georgian vartaamisen ongemallisuudesta. Hänen mukaansa Ukrainan ja Georgian tapahtumien välillä on vain vähän todellisisa yhtäläisyyksiä. Suurin ero on, että Ukraina ei ole Georgian tavoin syyllistynyt minkäänlaiseen provokaatioon Venäjää tai sen sen omaa venäläisväestöä vastaan, kuten Georgian väitetään tehneen Georgian sodan edellä. Venäjän ja Ukrainan välit ovat olleet ystävällismieliset, toisin kuin Georgian ja Venäjän.

”Tietyistä samankaltaisuuksistaan huolimatta näiden kahden kriisin sisä- ja ulkopoliittiset kontekstit ovat lähemmin tarkasteltuna hyvin erilaiset. Erilaiset ovat myös tavat, joilla Georgia ja Ukraina toimivat konfliktitilanteessa. Ukrainassa Venäjän toimet alkoivat yksipuolisesti ilman ukrainalaista provokaatiota.” -huomauttaa Palokorpi.

Yhteistä on kuitenkin se, että Venäjä käyttää Krimin intervention yhteydessä samankaltaista omien kansalaistensa suojelemisen retoriikkaa kuin ”viiden päivän sodassa” vuonna 2008. Venäläisen väestön määrää kriisialueilla on lisännyt pitkään jatkunut Venäjän passien myöntäminen paikallisille. Multietnisillä alueilla Georgiassa ja Ukrainassa se saa helposti aikaan levottomuutta.

Georgia varpaillaan miehitysuhan varalta

Monelle etniselle georgilaisellekin venäjän kansalaisuus on avannut mahdollisuuksia etsiä töitä venäjän puolelta tai saada parempia etuuksia, kuten eläkettä. Tavallisen kansan kohdalla kyse on harvoin identiteettikysymyksistä, vaan yksinkertaisesti siitä, miten voi turvata itsensä ja perheensä tilanteen ekonomisesti hauraassa valtiossa missä köyhyys ja työttömyys koskettaa valtaosaa kansasta. Georgian suurimpia haasteita on ei-georgialaisen väestön luottamuksen ja uskollisuuden saavuttaminen ja venäjän vaikutuksen estäminen vähemmistöalueilla.

Khatuna Chapichadze on huolissaan Georgian vähemmistöalueiden tilanteesta ”Esimerkiksi Samksheti-Javakhetin alue voi olla vaarassa. maakunnassa on aiemmin ollut venäjän tukikohta ja suuri osa väestöstä on armenialaisia. Armenialaiset ovat yleensä olleet venäjämielisiä. Todellisuudessa Venäjällä olisi voimaa miehitää vaikka koko Georgia koska tahansa uudelleen.”

Nyt Venäjältä kantautuu viesti kansojen yhteenkuulumisesta.

Khatuna Chapichadze: ”Arvion että väestöstä n. 80 % voisi lopulta olla jopa venäjään liittymisen kannalla, sillä itsenäisyys ei paljoa hyödytä köyhimpiä väestöluokkia. Kaikki eivät usko Euroopan unionin tuovan Georgialle suuria hyötyjä. Köyhyys nostaa neuvostonostalgiaa, ja se puolestaan lisää Venäjä-myönteisyyttä.”

Myös Levan Skhirtladze suhtautuu tulevaisuuteen huolestuneesti.

”Olen kuullut että Venäjä on aloittanut venäjän passien jakamisen georgian etnisille armenialaisille. En epäile, etteikö venäjä yrittäisi miehittää muita georgian alueita lähitulevaisuudessa. Monet ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi liittyä venäjään, meidän siskoihimme ja veljiimme siellä. Mutta itse olen Euroopan kannalla.”

--

Libero verkkolehtenä: http://issuu.com/libero/docs/libero_2_2014_issuu/1?e=1018628/8216290

Lehdestä löytyy pari muutakin kirjoittaamaani artikkelia aiheena Julkisen tilan puolustaminen ja Krimin poliittiset nuorisojärjestöt. 

Georgian arkea ikävä

Facebookissa on pyörinyt arkihaaste, missä ihmiset kuvaavat jokaisena viikonpäivänä tavallista elämäänsä. Päätin itsekin tarttua haasteeseen ja kuvata viimeisen viikkoni arjen Tbilisissä. Nyt olen ollut Suomessa jo jonkin aikaa, ja ikävä kasvaa. Parhaiden ystävien lisäksi eniten kaipaan mukavaa arkea.

1/5 Maanantai 14.4.2014
Mieluisin georgialainen aamiaiseni koostuu viilinkaltaisesta matsonista ja pihakadun leipomon uunituoreesta leivästä. Kera hunajan ja kvinssihillon. Aamuisia leivänhakureissuja tulee kovasti ikävä. Paras paikka aamiaisen nauttimiseen on parveke, nyt jo tarkenee syödä parvekkeella, lämpötila on jo parinkymmen paremmalla puolella.

Ah aamukahvia kera iranilaisen taikapulverin ja smetanan (joo originelli resepti syntyiyhteistyössä kämppiksen kanssa) Kuvassa myös pääsiäiskakku.

2/5 Tiistai 15.4.2014

Georgialaisen tanssin tunnit tiistaisin ja torstaisin ovat viikkoni vahvin rutiini. Ja neuvostoajan jälkeen kunnostamatta jäänyt tanssisali herättää yhtä aikaisesti hilpeyttä ja hirvitystä.

3/5 Keskiviikko 16.4.2014

Välillä arkikin on juhlaa. Tai oikeastaan aika usein. Juhlia tässäkin asunnossa on pidetty harva se viikko. Tässä on Nupun tervetuliaisjuhlinnan ja yhteisten lähtöpartyjen aika. Ystävämme Ali valmisti uskomattoman hyvää iraqi-arabiruokaa, ja hauskaa riitti pitkälle yöhön. Nupun kanssa yhdessä taiteilemamme eeppinen tapahtumakuva varastettiin jo toistamiseen asuntomme ovesta.

4/5 Torstai 17.4.2014
Täällä arki tuntuu olevan aina yhtä yllätystä. Tässä tehdään hämäriä yötöitä. Myös pääsiäinen on saapunut kaupunkiin rairuohoineen.

5/5 Perjantai 18.4.2014
Viimeisen päivän kunniaksi teimme supereeppisen liftausreissun lähikaupunkiin Goriin. suomalaisen kämppiksen kanssa olimme asuneet puoli vuotta yhdessä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun menimme yhdessä reissuun. Toivottavasti ei viimeinen! ;__;

Mutta ei kait siinä kun tienvarteen ja tassu pystyyn vaan. Ensimmäinen auto pysähtyi, ja mikäpä muukaan se olisi kuin colajuomaa kuljettava rekka. Kyseinen tehdas mistä tuotteet tulevat oli aivan kotimme naapurissa. Kuljettajat olisivat halunneet jatkaa iltaa kanssamme, mutta onnistuimme pakenemaan sillä tämä päivä oli vain meidän kahden. Hatsapuria ravintolassa joka unohti kaikki muut tilauksemme, yllättävä suomalaisseurue naapuripöydässä. Tätä seurasi eeppinen neuvostoaikainen Stalinin museo, joka melkein sai vakuutettua että setä oli oikeasti tosi hyvä tyyppi. Taitavaa näyttelynrakennusta, voin museoammattilaisena todeta. Erityisen mielenkiintoista oli se, kuinka museo oli selkeä oman aikansa tuote. Henkilöhistoriaa esiteltiin laajasti ja valikoiden. Esimerksi toveri Trotskysta ei ollut yhden ainoata kuvaa tai mainintaa (paitsi myöhemmin lisätyssä osiossa). Opiskelijapiletillä sai hyvää vastinettä rahalle: pääsy kaikkiin museon osiin ja englanninkielinen opastus paikan päälle. Kiitos.

Museosta otimme kyydin Gorin vieressä sijaitsevaan Upplitshikhen luolakaupunkiin. Sanat eivät riitä kertomaan eivätkä kuvatkaan kerro tarpeeksi. Reissun kruunasivat rankkasade ja tuplasateenkaaret. Kaunista ja onnellista! Vaan sitä surullisempaa on lähteä ja jättää kaikki. Ikävä!

Miljoonien ruusujen salaisuus

Miten Alla Pugachevan tunnetuksi tekemä vanha venäläinen iskelmä миллион алых роз liittyy Georgiaan?Kirjoitukseni Suomi-Venäjä-Seuran blogissa paljastaa salaisuudet ruusujen takana.

http://www.venajaseura.com/blogi/miljoona-miljoona-miljoona-ruusua-salaisuus-ruusujen-takana

Niko Pirosmaanin maalaus voi liittyä tapaukseen.

Jännittävä Pohjois-Kaukasus: Tsetsenia, Inguusia, Pohjois-Ossetia

Nyt kun olen käynyt kaikissa Etelä-Kaukasuksen maissa, on alkanut kiinnostaa, minkälaista on vuorten pohjoispuolella, Venäjän Kaukasuksella. Suunnistin siis pienelle reissulle Pohjois-Ossetiaan, Ingusetiaan ja Tsetseniaan. Siinä kolme ihastuttavaa pientä tasavaltaa vuorten kupeessa.

Matkaa suunnitellessa itseäni askarrutti kaksi pientä kysymystä, mitkä varmaan kiinnostavat myös blogin lukijoita.

Kaukasus? Tsetsenia? Eikö siellä ole vaarallista ja terroristeja?

 Ingusian etsittyjä henkilöitä. Ilmoitustaulu raja-asemalla.

Ei ole. Ei sen vaarallisempaa kuin muuallakaan venäjällä. Oikeastaan melkeinpä päinvastoin. Varsinkin Tsetsenia ja Ingusetia tuntuivat olevan niin tiukassa poliisin ja FSB:n valvonnassa, että turisti lienee paremmassa turvassa kuin missään muualla Venäjällä. Rikollisia ei ainakaan tarvitse pelätä. On silti totta että vuorilla piileskelee vielä kapinallississejä, jotka vastustavat venäjän valtaa alueella. Tilanne on kuitenkin vakaa enkä näe mitään syytä miksi heistä, tai edes poliisista olisi vaaraa satunnaiselle turistille.

Onko vaarallista matkustaa naisena ja yksin?

Ei ole. Paikalliset ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Tuntui hyvältä ja turvalliselta matkustaa. Toki en ollut aina yksin, vaan pääosan ajasta paikallisten tuttavien seurassa. Sitä suosittelen muillekin matkustajille. Etenkin vuorille kannattaa/pitää mennä paikallisen oppaan kanssa, sillä alueella voi olla miinoja ja eksymisen vaara on myös olemassa Vuoristoon useimmille alueille ulkomaalainen tarvitsee myös erikoisluvat, ja poliisin tiesuluista pääsee mukavammin lävitse paikallisten kanssa. Normaali varovaisuus ja terve järki kannattaa pitää mukana, niinkuin missä tahansa.

"Georgian military highway" vuorten ylitse on
jo nähtävyys itsessään. Maisemat!

Sinne ja takaisin

Alueelle pääsemiseen riittää venäjän viisumi, aivan kuten muihinkin osiin venäjää.

Tbilisistä pääsee venäjän puoleiselle kaukasukselle hyvin helposti, suoraan Ossetian pääkaupunkiin Vladikavkaziin bussilla, marshrutkalla tai jaetulla taksilla. Itse valitsin taksin, sillä en löytänyt bussiyhteyttä haluammalleni päivälle. Hintaa kertyi n. 30e. Vladikavkazista eteenpäin kulkevat pikkubussit eteenpäin, ainakin aamuisin, lyhyemmille väleille koko päivän.

Grozny – Kaukasuksen Dubai

Grozny by night. 

 Kiirehdin Vladikavkazista suoraan Tsetsenian pääkaupunkiin Groznyyn, jossa minua oli vastassa paikallinen isäntäni  ystävineen. Sain tutustua hänen perheeseensä, jotka ovat Tsetseniassa asuvia inguuseja. Ihana, sydämmellinen perhe ja lämmin vastaanotto. Tuntui heti siltä, että on tervetullut vieras. Kuten kaikki kaukasian kansat, myös tsetseenit tunnetaan vieraanvaraisuudesta. Söimme yhdessä tsetsenialaista juustolla täytettyä leipää, joka mielestäni on georgialaisen hatsapurin ja arabialaisen lavashin välimuoto. Keskustelut isäntäni perheen ja ystävien kanssa tarjosivat mielenkiintoisen näköalan paikalliseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Itselleni matkustamisessa juuri se on tärkeintä, paikallisiin ihmisiin ja elämään tutustuminen.

Nykytaiteen galleriassa ja antikafessa oli nuorten tsetseenivalokuvaajien näyttely. Suosittelen paikkaa, pakollinen pysäkki taide- ja kulttuurihipeille Groznyssa. Löytyy osoitteesta Prospekt Putina 20.

Putinin kävelykatu

Seuraavina päivinä Tsetseniassa pääsin englannin tunnille, tsetseenihäihin joissa ajettiin rallia pitkin maakuntaa, näin Grosnyn lähikaupunkeja, upeita maisemia, mutta myös tavallista kaupunkielämää: galleroita, kahviloita, rock-konsertin. Itse Grozny tuntui yllättävän pieneltä ja tyhjältä. Ihmisiä ei kaduilla liiku paljon. Mutta keskusta on kaunis moderneine pilvenpiirtäjineen ja upeine arkkitehtuurisine luomuksineen. Kaupunki on siisti ja kaunis. Kaikki näyttää uudelta, sillä kaupunki on rakennettu kokonaan uudestaan vuoden 1999-2009 sodan jälkeen. Kaupunki on kauttaaltaan koristeltu Putinin ja Kadyrov-presidenttidynastian kuvilla, ja tämä taitaa olla venäjän ainoa kaupunki, mistä löytyy Putinin mukaan nimetty katu. Mielenkiintoista oli myös oppaani kertomukset sodan jälkeisestä ajasta ja hänen kokemuksistaan humanitaarisesta avustustyöstä alueella.

 Ahmad Kadyrov ja V. Putin. Erottamaton parivaljakko.

Isänmaallinen klubi "Putin". 

Tämän takia kannattaa tulla.

Seuraan liittyi yllätten toinen turisti, Baikalilta saapuva reissaaja Igor. Pohjois-Kaukasus ei ole mikään turismin ykkösvetonaula, vaikka nähtävää riittää. Turisteja ainakaan tähän vuodenaikaan ei juurikaan ole. Teimme yhdessä retken vuoristoseudulle, ajelimme pikkukyliin joissa hän oli työskennellyt, näimme vanhoja puolustustorneja ja kivitalojen raunioita, juutuimme ladan kanssa mutaan monta kertaa ja söimme eväitä huipulla, uskomattomissa maisemissa. Löysimme tiemme kylään jossa ei ollut yhtään taloa mutta täysin uudet hallintorakennus ja sairaala, tyhjillään. Myös Stalinin pakkosiirtojen seurauksena tyhjillään  olevat vuoristokylät ja talot kertovat omaa tarinaansa.

Tapaamanne ihana tsetseeniemäntä (joka ei osannut kovinkaan paljoa venäjää) kutsui meidät kotiinsa juomaan teetä. Siinä kylässä oli ehkä kolme taloa. Perhe elää eläintenhoidosta, köyhästi. Mutta vuorilla asuminen viehättää monia, siellä ainakin on etäällä virkavallasta. 

Ingusetia

Ingusetia on Groznyn tapaan islamilainen tasavalta, joka viime vuosina on rakennettu kokonaan uudelleen. Mielenkiintoinen esimerkki jälleenrakennuksesta on Magas, hallintokaupunki, jossa on leveät kadut ja uututtaan hohtavia ministeriöiden rakennuksia. Kaupunki on pieni ja kaunis, mutta hiljainen, sillä suurin osa tulee Magasiin töihin muualta kylistä, ja työpäivän päätyttyä ajaa takaisin koteihinsa.

Uutukainen moskeija

Magasin leveitä ja autoita katuja

Vierailin myös Nazranissa, joka on pieni kaupunki tasavaltojen välitse kulkevan tien varressa. Nazran on Magasia sympaattisempi. Ingusia taitaa olla venäjän pienin tasavalta, halkaisija itä länsi-suunnassa on vain n. 70 km. Virallinen asukasluku on n. 450 000, mutta en usko että alueella asuu niinkään paljon ihmisiä.

Ingusetiasta jatkoimme matkaa yhdessä toisen matkaajan kanssa liftaamalla kohti Vladikavkazia. Kyydin saaminen oli naurettavan helppoa, ja monet paikalliset liikkuvat samalla tavalla. Väittäisin, että liftaaminen alueella on peräti paras tapa liikkua.

Jottei totuus unohtuisi: Ingusetian sotilasleiri. Pelkästään Tsetseniassa venäläisten sotilaiden määrä on n. 10% väkiluvusta.

Tutun tuntuinen Vladikavkaz

Vladikavkazin kävelykatu МИР, "Rauha"

Jo menomatkalla Vladikavkaz tuntui yllättävän tutulta. Se on georgialaisen näköinen kaupunki, mutta tuntuu venäjältä. Osseetit ovat kulttuurillisesti hyvin lähellä georgialaisia. Ruoka, perinteet, tanssit ja tavat muistuttavat toisiaan. Venäjän kieli ja venäläiset kauppaketjut saivat olon tuntumaan kotoisalta. Vladikavkaz on kuin mikä tahansa venäläinen kaupunki. Se on säilynyt naapuritasavaltojen kaupunkeja paremmin, ja siellä on ihania vanhoja rakennuksia, neuvostoarkkitehtuuria, viihtyisiä kävelykatuja ja puistoja. Se ei ole yhtä sliipattu kuin naaputasavaltojen pääkaupungit, vaan tuntuu aidommalta, elävältä. Kaduilla kuulee venäjän lisäksi puhuttavan myös osseettia.

Emäntäni Bella, jonka luona yövyin, otti minut mukaansa yliopistolle jossa hän opettaa englantia. Vietin mukavan iltapäivän opiskelijoiden kanssa kaupungin nähtävyyksiin tutustuen. Sain myös pienen alustuksen turkinsukuiseen osseetin kieleen. Suomalaiseen suuhun se tuntui sopivan paljon paremmin kuin georgia, tai tsetseeni, joiden lausuminen tuottaa minulle suuria vaikeuksia.

Ossetialainen piiras punajuurella ja vihreällä sipulilla.
Pärjää georgian hatsapurille.

Iltapäivän vietimme puistossa syöden osseettipiirasta ”saharginiä” ja juoden tummaa osseatilaista olutta. Päivä oli lämmin, kevät on täälläkin! Georgiasta irtaantunut Etelä-Ossetia jäi kiinnostamaan, mutta valitettavasti se jäi tällä reissulla väliin. Jos suunnittelette matkaa sinne, kannattaa huomata, että sinne ja pois pääsee vain venäjän kautta, ja sitä varten on oltava venäjän moninkertaviisumi. Olisin jäänyt pitemmäksikin aikaa, jollei Georgia jo kutsuisi takaisin, ja pian, myös Suomi. 

Päällimmäisenä mieleen jäi sydämelliset ihmiset ja upeat vuoristomaisemat. Olen menettänyt sydämeni kaukasuksukselle jo aikoja sitten. Tänne on tultava takaisin. Paljon on vielä nähtävää. Unelmoin jatkavani matkaa joku toinen kerta vielä Dagestaniin, mikä on antropologin paratiisi. Ainakin 40 eri etnistä ryhmää, kukaan ei tiedä kuinka monta kieltä, lisää vuoristokyliä ja omaleimainen kulttuuri. Ja huikaisevan kauniit läntiset pohjois-kaukasuksen tasavallat odottavat vielä seikkalijaa. 

Informaatiota matkaajille

Matkustakaa sinne! Näette itse. Informaatiota matkustuksen tueksi on vaikea löytää, etenkin englanniksi. Lonely Planet ja Travelwiki eivät suosittele matkustamista alueelle turvallisuussyistä, eivätkä ne valitettavasti tarjoa paljoa informaatiota. Kannattaa kuitenkin tarkistaa nekin. Ei kannata uskoa kaikkea mitä internetissä lukee, matkailusivustojen informaatio on vanhentunutta ja ylivarovaista. Informaatiota kannattaa etsiä matkablogeista. Niissä on paras informaatio ja todellisia kokemuksia alueesta.

Linkkejä:

TravelWiki: http://wikitravel.org/en/North_Caucasus

Tsetsenian lähihistoria:

http://www.kolumbus.fi/suomi-tshetshenia-seura/lahihist.htm

Pohjois-Kaukasus venäjäksi:

http://www.vokrugsveta.ru/encyclopedia/index.php?title=%D0%A1%D0%B5%D0%B2%D0%B5%D1%80%D0%BD%D1%8B%D0%B9_%D0%9A%D0%B0%D0%B2%D0%BA%D0%B0%D0%B7

Oppaita:

KavkazExplorer- matkatoimisto, tarjoaa myös tietoa kaukasuksella matkustamisesta: http://caucasus-explorer.com/caucasus-travel/

Groznyn paras ja ainoa englantia puhuva turistiopas. Hän järjestää lupia vuoristoseudulle ja ekskursioita vuorille ja kyliin, Tsetseniassa ja Ingusetiassa: 

nart-orstho [at] yandex.ru

Kirjallisuutta Pohjois-kaukasuksesta:  

Anna-Lena Lauren: Vuorilla ei ole herroja – Kaukasiasta ja sen kansoista (Teos / Söderströms, 2009)

Anna Politkovskaja: Politkovskaja oli erityisesti tunnettu Tsetsenia-reportterina ja häneltä löytyy useita Tsetsenian sotaa ja nykytilannetta käsitteleviä teoksia. Suosittelen.

Maljojen Nostelua - Gaumarzos!

Joku näkyy kirjoittaneen georgialaisten juomatavoista Suomi-venäjä-seuran blogiin. Gaumarzos!

http://www.venajaseura.com/blogi/maljojen-nostelua-gaumarzos

Niko Piromamin maalauksessakin on "supra", georgialainen juhla.

Kevät etenee ja luumu kukkii!

Ei siitä ole kuin reilu kuukausi, kun olit kovat pakkasilmat. Sen jälkeen tuli kevät, melkein välittömästi.

Itsehän lasken kevään alkaneeksi suomalaisin standardein - eli silloin kun lumi sulaa. Mutta ei se ollut pelkkää uskomusta. Suunnattoman onnellisuuden tunteen aiheutti mennä ulos ja huomata, ettei palele enää. Että tuuli on lämmintä ja pehmeää!

Olen tarkkaillut kevään merkkejä ahkerasti. Vihreä ruoho ilmestyi ensimmäisenä. Pari viikkoa sitten näin ensimäiset kukat. Nyt ensimmäiset vihreät silmut ovat ilmestyneet puihin, ja mikä vielä parempaa: Luumupuut ovat täydessä kukassa! Olisipa meilläkin alkukevään kukkapuita.

Luumu täydessä kukassa

Luumu nupuillaan

Tällä viikolla huomasin myös kehitystä kaupunkikuvassa: Osa suihkulähteistä on jälleen toiminnassa, turistibussin odottavat sesongin alkua. Ja lintujen sirkutus täyttää ilman! Välillä on oikeasti jo lämmin. +17 taisi olla ennätys. Se tekee ihmiset iloisiksi, saa kulkemaan T-paitasillaan. 

Lämpimän ja kostean ilman tuntee myös tanssisalissa. Katosta talven aikana läpi valunut vesi ei ota kuivuakseen. Hometta kasvaa silminnähden ja katosta on alkanut putoilla kaikenlaista alaspäin. Ja kuuma tulee. En voi kuvitella miten täällä tanssitaan kostealla kesäkuumalla. Tiedän jo ennakolta, että kesä tässä maassa olisi itselleni ehkä liikaa, sillä niin se on monille paikallisillekin. He pakenevat Tbilisistä vuorille ja rannikolle. Mutta kevät, ja syksy -ah, täydellistä. Tänne minä haluan paeta suomen vuodenaikoja.

Suurimmat julkkikset

Niko Pirosmani on ehkä tunnetuin Georgialainen taiteilija. Itseoppinut maalari, joka eli elämänsä köyhyydessä. Toivottavasti rojaltit kaikista täällä myydyistä matkamuistoista ja muusta tavarasta, jossa Pirosmanin taidetta on hyödynnetty, kilahtavat jonnekin taivaiseen kassaan. Sillä sitä ei ole ihan vähän. On vaikea löytää paikkaa missä Pirosmani ei ole läsnä.

Niko Pirosmani

Beatles lienee sitten Georgian suosituin bändi. Sen kuvan saa siitä, että Beatles raikaa aina vaan. Kaikkialla! Henkilökohtainen harmitus tosin on se, että pääkadun Rustavelin Beatles-baari on lopetettu ennen kuin ehdin siihen tutustua :C

Beatles

-Päivitys: Beatles-fanit voivat löytää mieleisensä paikan sen sijaan viereisestä Rustavin kaupungista, n. 30 min. Tbilisistä itään. Imagine - niminen rock-klubi löytyy osoitteesta Machabeli Street (jos nimittäin löytyy, paikka on lähes salainen, ilman mitään kylttejä todella hämärässä paikassa). Sisustuksessa Biitleseillä on vahva edustus ja paikassa on oikea undergroundin tuntu. Klubi on avoinna ainakin silloin kun on livemusiikkia.