perjantai 26. heinäkuuta 2013

En sitten malttanutkaan lähteä kotiin!



Olen tehnyt kolme viikkoa kenttätöitä – eli haastatteluja, tapaamisia, museoita ynnä muuta mystistä jota kutsutaan myös osallistuvaksi havainnoiniksi. Joka päivä useita tapaamisia, retkiä, hauskanpitoa ja ”kuljailua” milloin missäkin. Ainut mitä en ole tehnyt, on nukkuminen, lepääminen, kenttätyömuistiinpanojen ja blogin kirjoittaminen ja se, mistä olen kovasti haaveillut – rauhoittuminen, piirtäminen ja vähän taiteellisempi kirjoittaminen. Minulla oli jo kädessäni lentoliput Pietariin, mutta viimehetkellä tajusin, etten voi palata. Seikkailu on vielä kesken. Joten jäin tänne. Työ on tehty, nyt alkaa loma, oma rauha ja myös pieni seikkailu pohjoisen maaseudulle. Ehkäpä nyt ehdin vähän kirjoittaa siitäkin, mitä olen täällä nähnyt ja kokenut.


Ilokseni myöntää että myös venäjän kielen ymmärrys on parantunut tässä kolmen viikon aikana. Puhumisesta en uskalla sanoa mitään ilman ulkopuolista mielipidettä. 

Viihdyn täällä hyvin. Ihmiset ovat tosi ystävällisiä ja minulla on täällä mukavaa. Ehkäpä pohjoisten ihmisten luonteenlaatu on samantyyppinen. Välillä unohdan olevani venäjällä, kummallisessa vieraassa maassa omituisten venäläisten ihmisten keskellä. Joko olen muuttanut itse venäläiseksi, tai sitten ero ei tosiaan ole niin suuri. Joskus sanotaan, että venäjää ei voi ymmärtää. Ehkä ei, mutta ehkä sen ihmisiä voi. 




keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Хорошо, всё будет хорошо! Kaikki menee hyvin



Omalla kohdallani venäjällä matkustamisessa on aina vaikeinta se, ettei tiedä etukäteen miten kaikki menee. Nyt tänne lähtiessäni en tiennyt mitään tulevasta: kenet tulen tapaamaan ja milloin, missä asun, missä pääsen käymään, mitä tarvitsen mukaan ja milloin lähden pois. Ei se mitään. Monen asian olin itse jättänyt ilmaan, sillä ne on kuitenkin helpompi selvittää paikan päällä kuin sähköpostitse suomesta käsin. Tärkeintä on se, että voi luottaa että kaikki järjestyy, kaikki menee hyvin - всё будет хорошо. Ei tarvitse murehtia, kaikki kyllä jotenkin järjestyy, tavalla tai toisella. Kai se on osa venäläistä mentaliteettia, joka on parasta omaksua jos aikoo matkustaa tai olla täällä.


 
  

Sitä, että kaikki menee hyvin, edesauttaa kyllä se, jos on ystäviä tai tuttavia joilta pyytää apua. Minulla onneksi on. Parhaimmat heistä olivat rautatieasemalla vastassa, ovat kutsuneet kylään, pitäneet seuraa, vieneet mökilleen, näyttäneet paikkoja, kuljettaneet milloin mihinkin - ja mikä tärkeintä - heidän kauttaan olen saanut yhteydet oikeisiin ihmisiin jotka ovat oleellisia työni kannalta. Niin, se antropologian kenttätyöprojekti, miksi olen täällä. Pitää jatkuvasti muistuuttaa itselleni että tämä on vakavaa antropologista osallistuvaa havainnointia, eikä hauskanpitoa. Antropologia- mikä ihana tekosyy.


Perheenjäseniäni varmaan kiinnostaa, miten elän ja olen? Alkuajan vietin täällä Zavalinka-kansanlaulufestivaalin vieraana hulppeassa hotellissa, joka sijaitsee Raisa Smetanina-hiihtostadionin vieressä. Sen jälkeen kaikki olivat toki kutsuneet minut luokseen asumaan, mutta eräs ystävä ehdotti että muuttaisin hänen kaverinsa äidin luokse. Täällä siis olen, ja viihdyn hyvin. Kaikkein paras vaihtoehto, sillä talon emäntä on todella ihana, ja voin mennä ja tulla miten tahdon. Vieraana jonkun tuttavan pienessä asunnossa ahdistuisin heti että olen tiellä. Täällä on oma huone, kissa jonka nimi on "Kissa", emäntä kuuntelee musiikkia kovaa ja laulamme yhdessä venäläisiä romansseja. Lämmin vesi on ollut poikki jo 10 päivää korjaustöiden takia ja tänään se viimein toimii jälleen!
 


Miksi kaikki ovat niin ystävällisiä? Ehkä se johtuu siitä, että suurin osa heistä on itse käynyt suomessa ja heitä on siellä kohdeltu hyvin. Ehkä myös se, että täällä käy harvoin ulkomaisia vieraita (jos ei lasketa vaihto-opiskelijoita ja komikyliin matkuvia suomalaisia antropologeja ja etnologeja). Lisäksi yksi syy on varmaan vahva usko siihen, että hyvä palautuu takaisin. Sen kuulen jatkuvasti, yleensä rahan yhteydessä. Rahaa annetaan ja lainataan ystaville, ystäviä kestitään ja kolikoita heitellään kaikkiin suihkulähteisiin, kaivoihin ja vesistöihin. Se palautuu takaisin jotakin kautta, ehkä moninkertaisena. Mutta rajansa on silti silläkin, kuinka paljon voi käyttää hyväkseen toisten apua ja vieraanvaraisuutta.


.


Päivän laulu "бсё будет хорошо", eli "kaikki menee hyvin". Laulaja on ukrainalainen Verka Serdusha. Tämä menee matona korvaan ja soi päässä aina kun pitää vakuuttaa itselle "vse budet horosho". 

Hulppeita maisemia, erämaan ihmeitä ja pikkukyliä


Keskiviikkona 3.7 alkoi 31 tunnin junassa saunominen kohti määränpäätä. Lämpötila ulkona oli päivisin 25-35 asteen tietämillä, eikä junassa ainakaan yhtään vähempää. Lämpöaalto ei ota hellittääkseen. Täällä sää on kuin Turkissa. Varmasti kuumempikin, kun eletään mannerilmastoa. Tämä ei ole täälläkään normaalia, vaan ilmasto on sekaisin. Viime vuonna kuumuus aiheutti valtavia metsäpaloja, joista tuleva savu haittasi kaupunkilaisia. Me näimme tv:stä uutiset Moskovasta, mutta sama tapahtui täällä. 

 Uralvuoret puolestaan eivät ole kaukana, mutta niitä ei silti näy. Pääkaupungin vierellä virtaa joki, Sisola. Sitä ei voi purjehtia, vaan pikemmin se on kahluukelpoinen. Kävin siinä jo uimassa, ja tosi on. Joen lisäksi täällä on metsää, loputtomasti. Euroopan suurin aarniometsäaluen sijaitsee juuri täällä. Täällä on metsää, jossa ei ole minkääнlaisia polkuja, missä ihminen ei ole koskaan käynyt. Metsää, jota ei ole koskaan hakattu. Siellä asuu vain metsän petoja, jotka eivät ole koskaan nähneet ihmistä. Talvisin, kun on oikein kylmä (jopa -40 c), sudet ja karhut tulevat kyliin ja kaupunkiin etsimään ruokaa. Jopa pääkaupunkiin. Se loputon metsä alkaa aivan kaupungin laidalta. Sen voi nähdä korkealta. ja sitten on tietenkin teitä, joita ei voi ajaa autolla. Kyliä, joihin pääsee vain vesireittiä pitkin. Mutta on myös hyviä teitä, uusia taloja ikivanhojen seassa, uusia autoja joilla ajaa huonoja teitä. Kaunista, sitä on täällä kaikkialla. Oikeastaan, täällä on hyvin samankaltaista kuin suomessa, ehkä siksi tästä pidänkin.


Luonnon suurimmat ongelmat (avohakkuiden lisäksi) näyttää olevan vahingolliset tulokaslajit. Minulta on jo monta kertaa kysytty, onko meilläkin koloradonkuoriaista joka syö perunaa. Se rantautui tänne muuta vuosi sitten ja leviää kovaa vauhtia. Samoin lupiini, ja ehkä viheliäisin kaikista - jättiputki. Se kuulemma tuotiin tänne alunperin lehmien ruoaksi. Nyt sitä kasvaa kaikkialla, se leviää niityille ja pelloille eikä sille voida mitään. Lehmät eivät joko suostu syömään sitä tai maidosta tulee hapanta- näin minulle kerrottiin. Lisäksi se on vaarallinen ihmiselle, aiheuttaa palovammoja. Surullinen juttu.

Pidän tästä paikasta. Luonto on huikean kaunista, on kukkuloita, niillä kirkkoja ja luostareita, kiemurteleva joki, pieniä kyliä ja vihreää. Myös pääkaupunki, Syktyvkar on mukava. Joku voisi sanoa että tyypillinen venäläinen kaupunki. Ehkä... Minusta ei. Verrattuna muihin venäläisiin kaupunkeihin jotka tunnen, pitää silmään se että, kaupunki on vihreä ja keskimääräistä neuvostokaupunkia siistimpi, persoonallisempi ja kauniimpi. Ihmiset hymyilevät, pukeutuvat järkevästi ja autot ajavat rauhallisesti ja antavat jalankulkijalle tietä. Tämä on pieni kaupunki, 235 000 asukasta. Ja pohjoinen kaupunki. Se näkyy ihmisistä. he ovat rauhallisia. Välillä melkein unohdan että olen venäjäjällä. Vai onko vain niin että Arkangeli, mihin olen tottunut vietettyäni 
siellä 4 kuukautta, onkin Venäjän Kemi?


Olen saanut tutustua etelä-Komiin. Pääkaupunkiin Syktyvkariin, ja sen eteläpuolisiin kyliin: Vilgort, Pasxa, Visinga, Yb,  Kuratova ja Objatshevo. Kaikki kolmen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista. Haluaisin pohjoiseen, Izman alueelle, mutta yhtäkkiä tajusin kuinka suuri alue tämä on. Junalla sinne on 22 tunnin matka. Yhtä pitkä kuin Moskovaan. 


Päivän kappale "Tie aurinkoon" Волшебники Двора  - Дорога к солнцу.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kesäseikkailu Komiin alkaa Pietarista


Eihän tuo kaukana ole, kun ollaan vielä Uralvuorten länsipuolellakin.

Vaakunassa komeilee arkeologisiin löytöihin perustuva lintuhahmo
Komin lippu
                     



Aika on vierähtänyt ihmeellisesti. Yhtäkkiä tajuan kadonneeni kahdeksi viikoksi venäjälle, enkä ole kertonut kenellekään paljonkaan kuulumisia. Kiirettä on pitänyt, mutta yritän päivitellä matkakertomusta vähän jälkikäteen.

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina 30.6.2013 alkoi matka kohti Komin tasavaltaa, Venäjällä. Antropologian kenttätöitä tekevä opiskelijalla on tiukka budjetti, eli matka on tarkoitus toteuttaa halvimmalla mahdollisella tavalla. Oulusta Helsinkiin junalla (7h - 50e), bussilla Helsingistä Pietariin (7h -30e) ja Pietarista juna Komin tasavallan pääkaupunkiin, Syktyvkariin (31h - 50e). Kokonaisuudessaan matkan taittaisi siis kolmessa päivässä, jos ei välillä lepäisi. Yleensä kuljen Pietarista vauhdilla läpi, mutta tällä kertaa päätin kerrankin nauttia parin päivän ajan Pietarin kesästä.

Leningradin puolustajien muistomerkki sai tipan silmään. 900 päivää.
Miira ja karkkikirkko
 "Kuljailimme" yhdessä pietarilaisen kaverin Antonin kanssa, mm. keskiaikakaupassa. 

Pietariin sain matkaseuraakin, kun kaverini Miira päätti lähteä myös matkaan. Couchsurfingin kautta löysimme täydellisen majapaikan, ihanan pariskunnan joka majoitti meidät sohvalleen.  Suosittelen sohvasurffausta Pietarissa. Venäläiset ovat yleensä hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja heillä on pitkät perinteet ystävien ja tuttavien tuttujen majoitamisesta sohvilleen. Lisäksi Pietarissa monet puhuvat ihan hyvin englantia. Hostellit puolestaan ovat täynnä länsimaisia turisteja, joka on tietenkin tylsempää.

Sateinen ja lämmin kaupunki tarjosi paljon nähtävää, kuten Pietarhovin, tsaarin kesäpalatsin. Kumpikaan meistä kokeneista pietarinkävijöistä ei ollut koskaan eksynyt sinne aiemmin, joten pitihän se viimeinen pietarin päänähtävyys tarkistaa. Koiken loiston ohessa erityisesti Pietarhovissa kosketti muistoseinä, jolle oli koottu valokuvia ja muisteluita Pietarhovin jälleenrakennuksen muistoksi. Vaikea kuvitella, että tämä kaikki on tuhoutunut täysin toisessa maailmansodassa.

Pietarhovi on kuuluisa nimenomaan suihkulähteistään.
Taiteilijatkin viihtyvät täällä, ja monet kaupunkilaiset tulevat tänne rentoutumaan (turistimassoista huolimatta)

"Yllätys"

Shakkilautaputous ja lohikäärmeitä.