Aika heittää hyvästit Komille. Neljän ja puolen viikon aikana olen saanut nähdä ja kokea kaikenlaista: pikkukyliä, venäläisiä datshoja, huonoja (ja vähän hyviäkin) teitä, luonnonkauneutta, pääkaupungin vilinää, olen tutustunut upeisiin ihmisiin, nähnyt venäläistä ja komilaista elämää, oppinut vähän komin kieltä, ja saanut ystäviä – sekä tehnyt sen mitä tulin tekemään eli keräämään materiaalia graduun. Materiaalia kyllä on tarpeeksi vaikka kuinka moneen opinnäytetyöhön....
Ja niinkuin aina, nälkä kasvaa syödessä ja tuntuu että kaikkea ei ole vielä nähty. Taidan tulla takaisin vielä joskus. Tapaamaan ystäviä, kokemaan kansanjuhlia ja... valloittamaan Uralin. Seuraava haave on Komin ihme, Uralvuorilla sijaitseva luonnonnähtävyys: Man-Pupu-Nyer (Махь-Пупу-нёр). Ja haluan nähdä ikimetsän, jota täällä riittää: metsän, jota ei ole koskaan hakattu, joka vilisee susia ja karhuja ja ties mitä olentoja. Voitte olla varmoja, palaan vielä. Sellaisen jäljen tämä maa ihmiseen jättää.
Mutta nyt on mukava palata kotiin. Ehkä tiedätte tunteen kun jännityksestä ja eksotiikasta on saanut tarpeekseen ja kaipaa kotiin missä on tuttua ja tavallista ja normaalisti toimivia asioita: tiskiharjoja, käytännöllisiä lakanoita, hiljaisia ihmisiä junassa eikä kukaan halua tutustua – ja mikä tärkeintä, palata kotiin missä kohdellaan kuin normaalia ihmistä – ilman jännittävää ulkomaaneksotiikkaa, ilman vieraita tapoja, ilman erityiskohtelua, ilman mitään kummallisuuksia. Paikkaan missä ymmärtää mitä ihmiset sanovat - ja mitä tarkoittavat. Venäjälläkin tunnetaan sanonta - "Oma maa mansikka, muu maa mustikka"- "У гостях хорошо, а дома луче" eli vieraisilla hyvä, vaan kotona parempi.
Samoin jää blogi tauolle... aina seuraavaan matkaan saakka. Joka on aivan pian. Lokakuussa kirjoitan sitten terveisiä Georgiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti