Viimein ollaan täällä Azerbaizanin pääkaupungissa Bakussa. Tämä on ihan mieletön kaupunki! Helposti ei kuvittelisi entisen neuvostomaan, muinaisen muslimivaltion olevan tällainen. Kaupunkikuvaa leimaa siisteys ja luksus. Arkkitehtuuri on satoja, jopa tuhansia vuosia vanhaa, mutta sen palatsien ja minareettien seasta pilkistää ultramoderneja wow-arkkitehtuurin luomuksia. Vanhat rakennukset ja vanha kaupunki on pääpiirteittäin restauroitu. Keskustasta on siivottu neuvostoarkkitehtuurin rumilukset ja Lenin-patsaat pois. Rahaa on, ja se halutaan näyttää. Se ei näy pelkästään loistoautojen määrässä tai loppumattomina merkkiliikkeiden ketjuina, vaan ihan ylenmääräisenä törsäämisenä: Euroviisuareena 400 miljoonaa, jättiareenoita, 50-kerroksisia pilevenpiirtäjiä, jalkopallokentän kokoinen Azerin lippu liehumassa. Ja rakenteilla on jälleen maailman korkein rakennus, mikäs muu kuin maan rikkain öljy-yhtiö sen rakentaisi.
Luksuksella on varmasti kääntöpuolensa, ei voi kuin kuvitella millainen elintasokulu maassa vallitsee. Mitä tänään tuli opittua, oli kuitenkin se, kuinka ystävällisiä ihmiset täällä olevat. Aivan tuntemattomat ihmiset kadulla. Tullivirkamiehet, poliisit, ravintoloitsijat, opiskelijat. Täällä tuntuu siltä, että ei tarvitse pelätä mitään. Kaikki tahtovat hyvää, eivätkä edes sellaisella tunkeilevalla tavalla.
Minareeteista kuuluu iltarukouskutsu. Sinne menevät mustapartaiset miehet venäläistyylisissä nahkapusakoissa. Kauniit naiset minihameissa menevät sen sijaan ostoskeskuksiin. Tekisi itsekin mieli mennä katsomaan moskeijaa. Mutta sen sijaan pääsimme maistamaan paikallisia herkkuja upeaan Sirvanshaah-ravintolaan. En kestä tätä ruokaa. On vain pakko syödä aivan hirveästi. Kaikki on herkullista, taivaallista, ihanaa, eksoottista. Seuraavaksi opettelen tekemään kaukasialaista ruokaa. Ravintolassa oli esiintyjä: Azerilainen perinneyhtye. Miehet soittivat paikallisia sitareja ja lauloivat mugam-kurkkulaulua. Se kuulostaa siltä miltä voitte kuvitella. Hienolta.
Kuuluisa kolmiosainen Flame Tower liekehtii vanhan kaupungin takana.
Luksuksella on varmasti kääntöpuolensa, ei voi kuin kuvitella millainen elintasokulu maassa vallitsee. Mitä tänään tuli opittua, oli kuitenkin se, kuinka ystävällisiä ihmiset täällä olevat. Aivan tuntemattomat ihmiset kadulla. Tullivirkamiehet, poliisit, ravintoloitsijat, opiskelijat. Täällä tuntuu siltä, että ei tarvitse pelätä mitään. Kaikki tahtovat hyvää, eivätkä edes sellaisella tunkeilevalla tavalla.
Pojat osasivat kyllä soittaa. Joku sanoi laulua ulinaksi. Tosi hienoa ulinaa se on. Uskomatonta on jälleen se, mitä ääntä ihmisestä voi päästä. Minä sanon että kaunista!
Minareeteista kuuluu iltarukouskutsu. Sinne menevät mustapartaiset miehet venäläistyylisissä nahkapusakoissa. Kauniit naiset minihameissa menevät sen sijaan ostoskeskuksiin. Tekisi itsekin mieli mennä katsomaan moskeijaa. Mutta sen sijaan pääsimme maistamaan paikallisia herkkuja upeaan Sirvanshaah-ravintolaan. En kestä tätä ruokaa. On vain pakko syödä aivan hirveästi. Kaikki on herkullista, taivaallista, ihanaa, eksoottista. Seuraavaksi opettelen tekemään kaukasialaista ruokaa. Ravintolassa oli esiintyjä: Azerilainen perinneyhtye. Miehet soittivat paikallisia sitareja ja lauloivat mugam-kurkkulaulua. Se kuulostaa siltä miltä voitte kuvitella. Hienolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti